Muutama viikko sitten, tai no oikeastaan ensimmäiset huhut kuuluivat jo Syyskuun alkupuolella siitä, että rakas paikalliskilpailijamme Pöytyän Urheilijat ei enää lähtisi Suomensarjaa pelaamaan. Itse en ainakaan vielä mitään täysin virallistettua tietoa asiasta ole kuullut tai lukenut(ei sillä että liiemmin olisin mistään etsinytkään). Mielestäni sääli, sillä ainakin viime kaudelta mieleenpainuvimpia hetkiä oli juuri nämä tiukat taistot PöU:n kanssa. Toiset huhupuheet taasen kertovat, että monen meidänkin joukkueen pelurin ”suosikkivastus” Laitilan Jyske olisi palaamassa ”Suomari-kartalle”. Tiedä sitten näistä, ehkä muutaman kuukauden päästä ollaan viisaampia.
Joka tapauksessa on sääli, mikäli Pöytyä ei enää jatka, sillä viime kauden aikana joukkueiden välille kehittyi mielestäni aivan selkeä viha-rakkaussuhde. Ja vieläpä hieno sellainen. Kentällä taisteltiin välillä verissä päin ja asiaankuuluvaa herjakin lensi, mutta taiston tauottua joukkueet olivat jälleen aivan väleissä. Tämä siksi että näitä veljiä vastaan on monena kesänä taisteltu ikimuistoisia ja vähemmän ikimuistoisia taistoja. Toivottavasti ensi kaudelle löytyy sitten samanlainen vastus. Sääli mikäli ei olisi vastassa joukkueita jotka jo etukäteen sytyttävät molemmat joukkueet ja kuten viime kesälläkin muutaman kerran saimme huomata, niin myös teidät hyvä yleisö!!! Kun yleisössä on meteliä, pelaajakin yleensä syttyy itsensä ylittäviin suorituksiin.
Muutenkin urheilumaailmaan kuuluu yleisesti viha-rakkaussuhteet ja tietynlaiset sylkykupit, joista kukaan ei pidä. Täällä Seinäjoella asuessani olen todennut, että koko Etelä-Pohjanmaan yhteinen sylkykuppi taitaa olla Lapua. Aikoinaan Köyliössä tuntui että koko joukkueen ja muidenkin Suomensarja-porukoiden mielestä sylkykuppi oli jo em. Laitila. Köyliössä taasen oli aivan erityinen viha-rakkaussuhde Jokioisten Koetuksen kanssa. Ja mitäpä olisi lätkän mm-kisatkaan ilman Suomi-Ruotsi otteluita. Jokaisella meillä on varmasti oma suosikkivastustajamme, oli sitten laji kuin laji kyseessä.
Lopuksi puretaan vielä Peten heittämät haasteet. Oma mielipiteeni Loimaan viime kesän pesäpallokohokohdasta rajoittuu melko lailla miesten edustusjoukkueen toimintaan. Toki voisi vastata, että naisten nousu ykköspesikseen olisi sellainen, mutta vastaan kuitenkin yksittäisen ottelun, ja se on joukkueemme 2-0-voitto Pöytyästä. Siinä ottelussa meidän joukkue näytti henkisiä vahvuusominaisuuksiaan. Myös pelillisesti pelasimme tuolloin, jos ei loisto-, niin vähintään erittäin hyvän ottelun.
Esikuvien merkitys taas mielestäni on kaikki kaikessa. Aivan varmasti jokaisella on ollut pienenä esikuvia ja idoleita, joita on seurattu ja joiden tekemisiä on matkittu. Omista esikuvistani mainittakoon loimaalaiset pesäpalloikonit, Heikit Reunanen ja Haapanen sekä Jouni Korkiamäki. Näistä viimeisen kanssa on ollut ilo ja etenkin kunnia saada kehittyä nyt jo muutama vuosi samassa joukkueessa. Ensi kertaa saman kiilaan mennessä oli kieltämättä hieman epätodellinen olo, mutta ajan myötä tähänkin tottui ja esikuvaansa pystyi käsittelemään myös joukkuetoverina!!
Seuraavassa blogissa toivon Peten käsittelevän lyhyesti ainakin seuraavaa kysymystä:
”Onko sinulla ollut vuosien varrella jokin erityisen lämmin suhde johonkin joukkueeseen tai vieraspelipaikkakuntaan, josta on paljon hyviä muistoja??? Eli onko ollut joku mieleenpainuva viha-rakkaussuhde???”
-Jekku-