Noniin, nyt se on ohi. Jälleen, voisi sanoa. Juurihan viime kausi päättyi. Mutta niin se aika vaan menee, ei sitä oikein huomaakaan kun touhua on enemmän kuin juuri tätä ko. aikaa. Ja tänä kesänä allekirjoittaneella on todentotta tätä touhua riittänyt. Kulkekoon tämä blogikirjoitus vaikka tällaisella muistelma-teemalla.
Harjoituskausi alkoi Lokakuun puolenvälin paikkeilla. Silloin meinasi usko loppua kauden alkua ajatellen, kun ulkona olisi saattanut päiväsaikaan vieläkin pelata pesistä. Itsellä oli sopimus vielä kahteen paikkaan, pelitouhut Loimaalla ja pelinjohtohaaste Köyliössä. Tämäkin arvelutti silloin vähintään yhtä paljon kuin mahdollinen burnout ennen kauden alkua. Kaiken kukkuraksi kun majoittumiseni talvikauden ajan tapahtuu Seinäjoella, on tilanne vähintäänkin pienen budjetin toiminnassa haasteellinen. No mutta talvikaudesta selvittiin kuin selvittiinkin. Kevät saapui pitkän talven jälkeen ja harjoituspelit pyörivät. Tässä kohtaa on pakko sanoa, että itse olin silloin huonossa kunnossa. Helmi-Maaliskuun ajan nilkkavaivat vaikeuttivat harjoittelua ja sen jälkeen tuntuikin, että tämä kyseinen burnout oli tullut. Harjoitteleminen keväällä ei jaksanut kiinnostaa yhtään, jos tosin ei niin mikään muukaan. Koulun penkillä ei tullut istuttua käytännössä ollenkaan(tässä suurempi syy on se, ettei sitä koulua vaan jostain syystä ollut) ja runsaasta vapaa-ajasta huolimatta ainoa mitä jaksoi tehdä oli kerran viikossa raahata itsensä Peltoniemen koululle pelaamaan sählyä ja yhtä usein koulun salille hieman kolistelemaan rautaa. Onhan se selvää, että ei ihminen ole silloin riittävässä kunnossa edes miesten Suomensarjaan. Muistuu mieleen Saviseudun kisoista, kun kapteenimme taputti allekirjoittaneen keskivartaloa kun olin mailamiehenä ja kysyi: "Onks sun vähän vatta kasvanu?" Vastasin tähän itse tilanteen täysin tiedostaen: "Mitenniin vähän?". No mutta koulu Seinäjoella stoppasi Helatorstaihin ja muutin takaisin vanhempieni hoteisiin kesän ajaksi. Siitä alkoi myös suunta parempaan, etenkin fyysisellä puolella.
Sanomattakin on selvää, että kun tekee 8-10 tuntia vuorokaudessa fyysistä työtä ilman ruokatunteja, sen jälkeen vaihtaa vaatteet ja lähtee pesäpallokentälle ja illalla sitten nauttii jonkun pienen aterian, niin putoaahan se paino ja kuntokin kohoaa. Nyt kun kausi on ohi, väitän olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Ja tämän kunnon kohoamisen huomasi peliotteissa selvästi. Alkukausi oli itselle vaikea. Heti runkosarjan avauskierroksella maksoin oppirahoja uudesta pelipaikasta takana. Peli meni täysin penkin alle ja löysin itseni ansaitusti vaihtopenkiltä seuraavissa kamppailuissa. Mutta kauden vanhetessa ja vireen kohotessa, avautui myös minulle uusia näyttöpaikkoja. Tällöin myös aloin niissä onnistumaan. Loppukaudesta mikäli olisimme päässeet pelaamaan parhaalla kokoonpanolla, uskoisin että olisin ollut jälleen siellä, missä kauden aloitin. Sen sijaan löysin itseni siepparina, tosin olin kyllä intoa piukassa tästä uudesta haasteesta, niin kuin yleensä aina kaikkien haasteiden edessä olen. Ennen juhannustaukoa tosin kyllä tuntui, että kun itse oli yhdessä pelissä epäonnistunut ja pudonnut samantein salmiakkipaitaan, niin minkä takia joku muu saattoi epäonnistua pari-kolme peliä putkeenkin, kokematta minkäänlaista "rangaistusta". Tähänkin syy selvisi sitten myöhemmin kaudella. Mutta tämä paikka on väärä ruveta niitä asioita puimaan.
Kausi lopulta päättyi viime viikonloppuna. Takana allekirjoittaneella yhteensä 18 pelattua peliä, 18 pelinjohdettua peliä ja arviolta noin 10 katsottua peliä. Tähän päälle kahden joukkueen harjoitukset. Olen kesällä viettänyt 8 pesäpallotonta päivää, joista 4 juhannuksena. Nyt on siis takki varsin tyhjä. Niin paljon olen kentille jättänyt. Toisaalta, vielä enemmän olen kentiltä saanut. Tähän kesään on mahtunut kriisejä ja onnistumisia molempien joukkueiden piirissä. Myös siviilipuolella, joka kaikesta huolimatta myös minulla on, on asioita tapahtunut. Eli varmasti olen jälleen muovautunut (muutenkin kuin ulkokuorellisesti) pesäpallon mukana tänäkin kesänä.
Nyt edessä on jälleen yksi mielenkiintoinen aikakausi. Itse jaottelen pesäpallokauden neljään eri aikaan. Marraskuusta-Helmikuuhun on pesäpalloilijan tärkeintä aikaa. Helmikuusta-Toukokuuhun on pesäpallojoukkueen tärkeintä aikaa. Toukokuusta-Syyskuuhun on pesäpalloilijan juhla-aikaa. Ja Syyskuusta-Marraskuuhun on pesäpalloilijan lepoaikaa. Tänä lepoaikana hierotaan valmiiksi ne asiat, missä ja miten tapahtuu nuo kolme edellä mainittua. Itsellä kaikki on ensi kauden suhteen vielä täysin auki. Jatkaminen Loimaalla kiinnostaa, mutta muutaman asian on muututtava. Tai lähinnä kehityttävä. Tänä kesänä kun välillä on tuntunut esim siltä, että olenko pelaaja vaiko bussikuski. Toki pieniä asioita, mutta itse en ainakaan hirveästi nauti kauden tärkeimpään vieraspeliin valmistautua viettämällä se auton ratissa, vielä kiire aikataululla. Enkä usko että kovin moni muukaan, tai ainakaan halukkaita kuljettajia ei parkkipaikalta ennen Helsinkiin lähtöä löytynyt. Mutta nämä ovat pieniä asioita, jotka vain kuvastavat sitä, että ei ainoastaan joukkue, vaan koko seura on ja oli Suomensarjassa vasta toista kautta. Ja kuten joukkuekin, kehittyy seurakin. Potentiaalia kyllä on. Yksi asia josta on pakko antaa positiivista palautetta, on ollut kotiottelumme. Tapahtuma on kehittynyt jatkuvasti ja yleisömäärät ovat olleet kasvussa. Myös tunnelma kentällä on ollut hieno. Verratten esimerkiksi Jokioisiin, jossa olin toissa päivänä peliä katsomassa, niin kyllä loimaalaisen katsomon edessä on todella mukava pelata.
Tämä oli viimeinen kirjoitukseni tältä erää, katsoo syksymmällä tuleeko jatkoa. Tämä tietysti riippuu siitä, missä ensi kausi menee. Edessä saattaa olla ensi kesänä hieman erilainenkin kesä, sen näkee sitten. Kiitos kaikille jotka ovat lukeneet tätä blogia ja allekirjoittaneen otteluraportteja. En ennen tälläista hommaa ole tehnyt, mutta saamani palaute(okei äiti sano kerran et kirjotat hyvin) on ollut pääosin positiivista. Lisäksi olen tykännyt kirjoitella. Etenkin otteluraporttien tekeminen on ollut mielenkiintoista touhua. On tavallaan hyvä että tulee peli vielä kerran kerrattua läpi myöhemmin jälkeenpäin, näin pystyy myös omia tekemisiään ajattelemaan ja kehittämään. Kiitos kaikille ja oikein mukavaa alkavaa syksyä.
Kapulle loppuun vielä pieni kysymys:
"Pidätkö minua hölmönä jos väitän, että Sotkamo vie jälleen mestaruuden tänä syksynä?"
-Jekku