Erikoistapahtumien merkitys:
No niin, on aika avata sanallista arkkua ensimmäisen kerran tällä vuosikymmenellä. Uusi vuosi vaihtui hyvin, hyvin traditionaalisissa merkeissä. Siihenhän kuuluvat tietysti nakit ja perunasalaatti, uuden vuoden ilotulitus, hieman kuoharia, hieman enemmän ilojuomaa ja tietysti tinojen valaminen. Kapteenimme takassa valettu hevosenkenkä kertoi, että vuosi 2010 tulisi allekirjoittaneella olemaan rahan vuosi!!! Kerrankin, voisin sanoa. Ennen uutta vuotta kävin todistamassa menneen vuoden kiltteyteni Saariselän maisemissa. Mieleenpainuvimpana kokemuksena sieltä jäi taskuun Suomen pisin pulkkamäki, jossa jo tähän ikäänkin päässyt miehenalku löysi jälleen hetkeksi sisäisen kymmenvuotiaansa. Lämmöllä suosittelen tätä mäkeä kaikille.
Mutta siihen tulevaan. Edessä ovat mielenkiintoiset kuukaudet. Tammikuu huipentuu ensimmäiseen joukkueen kanssa vietettävään viikonloppuun Kotkassa. Edessä suuntaa antavat ottelut Lahtea ja Kouvolaa vastaan. Todennäköisesti Kopla lähettää liikkeelle kuitenkin ns. kakkosmiehistönsä Suomensarjasta, ja haaveet Kohosien, Kapasien, Lammiloiden ja muiden kumppaneiden nujertamisesta saamme siirtää tuleviin vuosiin. Joka tapauksessa turnaus on varmasti joukkueen hengen sekä myös pelaajien henkilökohtaisen harjoittelumotivaation kannalta loistava tapahtuma. Ehkä Kapún mainostamat pukukoppikujeet saavat alkunsa Kotkasta. Syyskuussa sitten katsastetaan kuka on ansioitunein sillä saralla.
Toinen innolla odotettu tapahtuma on sitten Helmikuun puolivälissä. Huoltajamme Littusen kasaama Allstars-tason rosteri joukkueemme pelaajista suuntaa tosissaan taistelemaan Suomen mestaruudesta! Kyseessä on Ahveniston järven jäällä pelattavat Lammikkolätkän SM-kisat. Huhut puhuvat että joukkueen pelätty ykkösylivoima on löytänyt kuvionsa ja vastustajat vapisevat jo nyt.
Tällaiset poikkeukselliset tapahtumat harjoitteluarjen keskellä antavat sen lisämotivaation, minkä takia ainakin meikäläinen jaksaa harjoitella seitsemän pimeää kuukautta, vain kolmen kuukauden pelikauden tähden.
Loppuun analyysi Kapún heittämään, voisi jopa sanoa että vähintäänkin kiperään kysymykseen. Hieman asiaa pohdittuani, totesin etten ainakaan ole Matti Nykänen, jos häntä nyt enää edes minkäänlaiseksi mäkihyppyvaikuttajaksi luetaan. Ja kun en löytänyt niin vanhoista kuin nykypomppaajistakaan itseäni, aloin etsiä uusia näkökulmia. Päädyin lopulta vastaukseen, jossa totesin eniten itseni muistuttavan sitä unista mäkituomaria vuonomaasta, joka vuodesta toiseen näkee Janne Ahosen hypyt noin neljä pistettä huonompina, kuin esimerkiksi kumpuun läsähtävän norjalaiskotkan. Ainoa perusteluni tähän on se, että välillä ei vain kaikkea omia tekemisiään voi käsittää. Uskon että norjalaisdumari on kokenut muutaman kerran samoja fiiliksiä.
Loppuun perinteinen vastapallo, tällä kertaa tulevia olympiakisoja jo pohjustaen:
”Oliko kovakin pettymys, kun Jukka Jalonen ei soittanut? Entä mitä lisäarvoa olisit tuonut Leijona-nippuun?”
-Jekku