Miehet jäivät Helsingin jalkoihin
Ke 21.7.2010 Helsinki-Loimaa 2-0(6-1,10-2)
Loimaalaiset lähtivät vierasreissuun pääkaupunkiin ilman kuumesairasta Jussi-Pekka Koivistoa. Vastaan oli asettuman tiukasti Vihdin kanssa lohkovoitosta kamppaileva PuMu. Tiedossa oli, että peruspelillä ei ilmaisia pisteitä ole tarjolla, vaan joukkueen tulisi venyä äärimmilleen, jotta ennakkosuosikin haastaminen olisi mahdollista. Vihreiden kokoonpano:
1 M Reini S
2 P Mäki 3k
3 S Jaakkola 2p
4 J-P Niittymäki 3v
5 T Pomell 3p
6 J-M Reini 2v
7 A Lehtimäki L
8 J Lähteenmäki 2k
9 V Rastas 1v
10 M Jaakkola
11 M Riikonen
12 T Tuura
Pete kärsi pitkästä aikaa hutunkeitossa tappion, mutta joukkue pääsi sovitun taktiikan mukaisesti aloittamaan pelin sisältä. Ensimmäinen sisävuoro oli katastrofi kun miestä ei saatu edes lähelle kakkosta. Helsinginkin sisävuoro oli jo kuivua kasaan, kun kahdella palolla polttoheitto kakkoselle löytää tiensä pöpelikköön. Petteri Salmi kelaa tilanteessa kotiin. Siitä lähti lumipalloefekti, jonka pysäyttämiseen eivät vierailijat meinanneet löytää keinoja. Henri Häkkilän pystykopilla Olli Alanen tuo 2-0. Sitten Mauri Tunkelo sivaltaa viimeisellä kolmosrajaan ja Häkkilä tuo 3-0. Matti Nylander lyö upeasti väliin. 4-0-juoksun tuojana Arto Ala-Hannula. Ja iloittelun päättää Jarkko Pesola kotiuttamalla Tunkelon. Loimaalaisten kuparinen puhkeaa kolmannessa vuorossa. J-M Reinin kentällemenopystäri menee vastaan syöksyvän kolmoskoppari Pesolan alta koripallokentälle. Reini kiertää tilanteessa kunnarin. Jakson loppulukemat 6-1 syntyy kolmannen tasoittavalla, kun Tunkelo tuo harhan turvin ottelun toisen juoksunsa.
Toiselle jaksolle sisäpeli täysin uuteen uskoon, kun ensimmäisellä jaksolla ei onnistujia nuorempaa Reiniä lukuun ottamatta muita oikein löytynyt. 1 Pete 2 Julle 3 Mika 4 Seba 5 Toni 6 Ale 7 Jekku 8 Liki 9 Ville, jokeriosasto sama.
Toisella jaksolla loimaalaiset jatkoivat suht hyvää ulkopeliään. Kaksi ensimmäistä vuoroa kirjattiin 0-0 molempien sisäpelin ollessa edelleen melko takkuista. Kolmannen aloittavalla kotijoukkue onnistuu kertaalleen. Mikko Mäntylä puhkaisi kakkosluukun ja kärkimies Nylander toi kakkoselta suoraan kotiin avausjuoksun. Lisäjuoksujen syntyminenkin oli lähellä, kun polttoheitto kakkoselle karkaa jälleen samaan puskaan. Tilanteessa koppari Lähteenmäki taisteli kuitenkin hienosti ja taittolinjojen pelatessa varman juoksun sijaan syntyi kaksi paloa ja vuoronvaihto. Loimaa siirtyi tasoittavallaan johtoon. Marlon komea välilyönti ei kelpaa Jullelle, mutta vastaan täysiä syöksyvä Pesola ei saa palloa kiinni ja tuloksena kaksi juoksua. Jullen lisäksi kotipesään ennätti Seba. Helsingin viimeisessä vuorossa vihreiden kasetti hajoaa sitten lopullisesti. Pasi Paakkinen lyö upeasti Pesolan kotiin ja tilanne on tasan. Sitten Petteri Salmi puhkaisee kakkosluukun tilanteessa jossa pesillä seisoivat jokerikotiuttajat Paakkinen ja Urpo Hangasmaa. Ensimmäinen toi tilanteesta johtojuoksun. Jakso ratkeaa kun Olli Alasen pystymaila löytää tilan kakkosjatkeelta ja pallo poistuu työmaa-alueelle. Hangasmaa ja Salmi tuovat juoksut ja Alanen itse kiertää helposti kunnarin. 6-2 ja selkäranka oli katkennut. Helsinkiläiset vyöryivät vielä neljä juoksua lisää. Alanen ja Nylander tuovat harhalla, Salmi kotiuttaa Pesolan näpillä kun Lehtimäellä ei pysy Rastaan poltto räpylässä ja Alanen kruunaa iltansa kotiuttamalla vielä Mäntylän. Loimaalaiset lyötättivät kierroksen miehiä viimeisessä vuorossa saamatta kuitenkaan mitään konkreettista aikaan. Näin ollen toinen jakso kotijoukkueelle murskaavasti 10-2.
Ottelussa ei varsinaisesti mitään hienouksia nähty. Helsinkiläisten henkinen kantti oli huomattavasti kovempi kuin vierailijoiden. Loimaan ulkopeli piti hienosti lukuun ottamatta kummallakin jaksolla yhtä vuoroa. Sisäpelissä sen sijaan nähtiin jälleen huomattava määrä hölmöilyjä. Mailan varressa onnistuivat omalla tasollaan oikeastaan vain Reinin veljekset.
Vierailijoilta kakkospalkinnon arvoisesti taisteli Pete ja parhaana palkittiin Mika. Totuuden nimissä myös Julle olisi jonkun muiston ansainnut. Kotijoukkueen ykkönen oli toisen jakson ratkaissut ja ulkona muutaman hienon pelastuksen tehnyt Alanen. Kakkosella arvostettiin hienon ottelun pelanneen kapteeni Nylanderin suoritus.
Loimaan pelin tason on noustava, jotta joukkue pystyisi haastamaan sunnuntaina kotonaan Vihdin. Vastus on varmasti yhtä kova kuin Helsinki, mutta toisaalta kotikenttämme on ollut kaikille vierailijoille erittäin haasteellinen paikka saada pinnoja. Toivottavasti mahdollisimman moni löytäisi tiensä katsomoon su klo 17.
Ottelun ”The Suorituksena” arvovaltainen raati palkitsee:
Hyvä esimerkki loppuun asti pelaamisesta saatiin kun joukkue taisteli harhaheiton jälkeen jo varmalta juoksulta näyttäneestä tilanteesta kaksi paloa.