Varsin mielikuvitukseton aihe blogille, mutta tutkitaanpa otsikkoa tällä kerralla hieman eri perspektiivistä. Vuosi 2010 on siis jo pitkällä. Lajiharjoitukset on aloitettu ja ensimmäisiä pelejä jo odotellaan. Ensimmäisen harjoitusturnauksen pelaamme tammikuun lopulla Kotkassa. Silloin on ensimmäinen paikka tehdä uusia kujeita eli testata minkälaisia pukukoppipiloja syksyn ja talven aikana on kehitetty. Tänä vuonna on syytä aktivoitua sillä saralla, sillä viime kaudella ne jäivät hyvin vähäisiksi kaikkien jännittäessä pelejä niin kauhusta valkoisina.
Kujeiluhan on suuri osa joukkueurheilun maailmaa, jota kuuluu harrastaa hyvässä hengessä. Henkilökohtaisesti pidän kujeilusta hyvinkin paljon ja harrastan sitä joukkuekavereilleni satunnaisesti. Välillä sitä joutuu tulilinjalle itsekin. Ehkä kautta aikojen pahimman ja näin jälkikäteen ajatellen hauskimman koston kujeilustani suoritti eräs nimeltä mainitsematon ensi kaudellakin ykkössarjassa lukkarina häärivä herrasmies. Oli näpyjen lyönnin aika ja minulla kiinniottovuoro. Tämä tarinan henkilö päätti kuitenkin opettaa vähän meikäläistä ja tyrkkäsikin kunnon kovan lyönnin jaloille. Siitä on jälkeenpäin saatu monet hyvät naurut.
Sitten pureskelen vähän Jekun vastapalloon täräyttämiä kysymyksiä. Viha-rakkaussuhteista ehkä mieleenpainuvimpina on Jokioisten Koetuksen ja Köyliön Lallien väliset kohtaamiset, joita olen päässyt tarkastelemaan molempien joukkueiden pelipaidassa. Onhan niissä kamppailuissa ollut aina pieni lisälataus. Ja paljon tuttuja ja entisiä pelikavereita, joita on kiva päästä kuljettamaan.
Vieraspaikkakunnista lämpimimmät muistot ovat Kempeleeltä ja Vihdistä. Kempeleellä olen pelannut kolmesti ja peli on siellä aina kulkenut hyvin, jopa niin hyvin että matkaan on tarttunut kolme palkintoa. Vihdin Hiidenkirnussa olen pelannut miesten otteluita jo –90 luvulla ja siellä pelejä on ollut lukemattomia. Kyseisellä kentällä on onnistumisia tullut lähestulkoon aina ja vastus on aina ollut hyvätasoinen. Myös muutama T-paita on ollut kotiinviemisinä.
Omiin kysymyksiin vielä palatakseni, omat esikuvani sijoittuvat Loimaan 80-luvun lopun ja 90-luvun alun joukkueisiin. Kolme pelaajaa nousi kiistatta ylitse muiden tässä henkilökohtaisessa Idolsissani. Jyrki Falin oli silloin pikkupojan näkövinkkelistä äärimmäisen huomioonottava ja jaksoi aina hymyillä faneille. Aikaa riitti joskus myös muutamaan juttutuokioon ja sekös lämmitti nuoren pojan mieltä. Jyrki on edelleenkin hieno ja aktiivinen pesäpallopersoona.
Toisena pelaajana tittelin sieppasi Heikki ”Mäihä” Reunanen. Ilmiömäinen pelinluku ja useat näyttävät etukentän haamukopit jäivät lähtemättömästi mieliin. Aikuisiällä sain arvokasta valmennusoppia Mäihältä hänen toimiessaan yhden kauden ajan joukkueeni valmentajana. Nykyisinhän Henri ”pikkumäihä” Reunanen on mukana joukkueemme vahvuudessa.
Viimeisimpänä mutta ei vähäisempänä idolina oli Jouni ”Korkki” Korkiamäki. 90-luvun alussa Loimaalle rantautunut pesäpalloikoni ei suuremmin esittelyjä kaipaa. Peliesitykset ja lauluääni olivat sitä luokkaa että loikka Idolsin palkintopallille oli taattu. Ehkä ”urani” hienoin saavutus oli pelata Loimaan edustusjoukkueessa yhtä aikaa J. Korkiamäen kanssa. Vielä odotan sitä päivää, kun varsinkin kaksi viimeksi mainittua Herraa palaavat valmennus/pelinjohtohommissa Loimaalaisen pesäpalloilun riveihin. Näkemystä ja kokemusta varmasti löytyy.
Viimekertaisista kysymyksistä palstaveli Jekku selvisi täysin puhtain kalsarein, joten pistetäänpä tällä kerralla piikikkäämpi kysymys. Koska olympiakisat lähestyvät ja mäkiviikko on lopuillaan, kysymys kuuluu:
”Ketä mäkihyppyvaikuttajaa sinä eniten muistutat?”
-Kapü, joka itse muistuttaa lähinnä mäkiviikon reportteria Jari Porttilaa