Miesten Ykköspesistä

04.07.2021

LP - Alavus klo 15.00

Pelipaikka: Loimaan pesäpallostadion
Liput: 10 € / 8 € / 5 € 12-18-vuotiaat / 0 € alle 12-vuotiaat
Lopputulos: 2-1 (2-8, 11-1, 0-0, 1-0)

Ennakko

SUNNUNTAINA ALAVUDEN KIMPPUUN

Juhannus on ohi, ja LP:n lyhyt ottelutauko takana. Tänään perjantaina joukkue matkustaa Vähäkyröön. Sunnuntaina on kotipelin vuoro. Silloin loimaalaisten päivän vireen mittaa Alavuden Peli-Veikot.

 

Seura nousi viime kaudella Loimaan Palloilijoiden tavoin Ykköspesikseen. Alavus sai runkosarjan päätteeksi yhden pinnan enemmän kuin loimaalaiset ja sijoittui tynkäsarjassa viidenneksi.

 

Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset menivät viime vuonna tasan 1-1. Elokuun alussa LP oli vahvempi Alavuden Montulla. Myöhemmin osat vaihtuivat Loimaalla.

 

Myös tällä kaudella LP pystyi kairaamaan voiton ja kaksi pistettä Alavudelta. Supervuorossa riitti harhaheitolla tullut avausjuoksu ja Tommi Angerviston onnistunut kotiutus.

 

Kotijoukkueen pelinjohtaja Joni Kalttonen kuvailee sunnuntain vastustajaa hankalaksi.

- Hurmosjoukkue, jossa on hyvä kärkiviisikko ja kaksi vaarallista jokeria. Lisäksi lukkari Antti Toivola pystyy sekoittamaan vastustajan sisäpeliä.

 

Kolmospolttaja Tony Latvala on nopeakinttuinen etenijä, jota pesänväleillä saattelevat kakkos- ja kolmosvahdit Elmeri Anttila ja Oskari Mäkelä. Kotiutusvastuun kantavat kakkospolttaja Joonas Riikilä ja lukkari Toivola sekä jokerit Mikko Mahlamäki ja Lauri Juurakko.

 

Alavuden pesiksessä Juurakon suvulla on iso rooli. Lauri on pelinjohtajana toimivan Toni Juurakon poika. Seuran puheenjohtajana on Tero Juurakko, ja sihteerinä Saana Juurakko.

 

Alavuden Messiaana tunnettu Toni Juurakko on pitkän pelaajauransa aikana pelannut Superpesistä mm. Alajärvellä, Jyväskylässä, Koskenkorvalla, Vimpelissä ja Kouvolassa. Yli 500 juoksua lyönyt herrasmies viettää tänä viikonloppuna 50-vuotispäiviään töiden merkeissä. Perjantaina miehen ikään pääsemistä juhlitaan Montulla APV:n juhlaottelussa Puijon Pesistä vastaan. Sunnuntaina nähdään, kuinka juhlista on toivottu.

 

Loimaan Palloilijat onnittelee lämpimästi Tonia!

 

Miesten Ykköspesis

LP – Alavuden Peli-Veljet

Su 4.7. klo 15:00

Loimaan Pesäpallostadion

Otteluisäntänä: Loimaan Kivi

Liput: 10€ / 8€ / 5€ / 0€

Tervetuloa!

Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

Evästeet