SUNNUNTAINA TAPELLAAN TÄRKEISTÄ PISTEISTÄ
Ykköspesiksen viimeinen kolmannes on käynnistynyt. Neljä parasta joukkuetta jatkaa runkosarjan jälkeen pelejään noususta Superiin. Loimaan Palloilijat on tällä hetkellä sarjassa sijalla viisi. Sunnuntaina vastaan tuleva Simon Kiri on kuudentena. Tämän ottelun voittaja voi vielä elätellä toiveita kärkinelikon haastamisesta.
Puijo, Lippo, Lohi ja Kannus ovat hankkineet pienen kaulan Loimaaseen ja Simoon. Joukkueilla on jäljellä seitsemästä yhdeksään ottelua, joten LP:llä ja Kirillä on vielä saumat ainakin Lohen tai Kannuksen ohittamiseen. Siksi sunnuntain ottelussa on paljon panosta.
Simon Kiri voitti kotonaan joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen 2-1, joten kuitin paikka olisi nyt.
Kirin pelissä huomiota kannattaa kiinnittää muutamiin pelaajiin. Ulkopelin sielu on lukkari Juuso Nousiainen. Mies säntää sähäkästi näppien perään ja hankaloittaa vastustajan peliä korkeilla tolpillaan. Toinen tärkeä ulkopelaaja on kokenut ykkösvahti Pekka Hepokangas, joka siirtyi täksi kaudeksi lappilaisten riveihin.
Sisäpelissä joukkueen kärki Sami Ojala on mennyt vakuuttavasti kentälle. Aleksi Hautala, Vertti Veittikoski ja Hepokangas ovat siirrelleet kovilla prosenteilla kärkeä kohti kolmosta.
Kotiutusvastuuta ovat Juuso Nousiaisen ohella kantaneet jokerit Jussi Partanen ja Joona Nousiainen. Myös Santeri Pulkkisen jyvä on jossain otteluissa osunut kohdilleen.
Loimaa jatkanee sunnuntaina lähes samalla kokoonpanolla kuin maanantain leiriottelussa, jossa Ulvila poistui stadionilta 2-0-tappion kärsineenä. Voittavaa joukkuetta ei perinteiden mukaan kovin helpolla vaihdeta.
Kuka nähdään LP:n kolmoskopparina, selviää sunnuntaina klo 15. Kannattaa tulla paikanpäälle katsomaan.
Miesten Ykköspesis
LP – Simon Kiri
Su 1.8. klo 15:00
Loimaan Pesäpallostadion
Otteluisäntänä: K-Market Hirvikoski
Liput: 10€ / 8€ / 5€ / 0€
Tervetuloa!
Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry. • Tietosuojaseloste • Palvelun toteutus: JPmedia