LOPPUKIRI EI RIITTÄNYT PISTEISIIN OULUSSA
Loimaan Palloilijoiden loppukiri viimeisessä vuorossa jäi ilman palkintoa. Lippo johti neljän sisävuoron jälkeen toista jaksoa 4-0. Loimaalaiset hiipivät kannoille, mutta pisteisiin saakka ei rynnistys riittänyt.
Lippo sai otteluun unelma-alun, kun numerolla kolme lyönyt Harri Kolehmainen löi aivan täydellisen kumuran kakkosjatkeelle. Oskari Salmela toi 1-0 ja Kolehmainen itse kunnarillaan 2-0.
Kolmosella odotellut Kolehmainen pääsi vielä kotiin Niko Korhosen lyönnillä.
Loimaalaisten sisävuoroilla ei tulosta tullut, ja kun Tapani Piri saatteli toisessa vuorossa Oskari Salmelan toistamiseen kotiin, olivat jakson loppulukemat 4-0 valmiit.
Toisen jakson toisessa vuoroparissa Oulu iski neljä juoksua. Miika Keski-Petäjä aloitti kunnarilla, jossa lyönti hipaisi sieppari Jero Talvisen räpylää ja karkasi kakkospuolelta aidan ali. Kahdella palolla Piri kotiutti ensiksi Aki Toikan. Jatkoa seurasi kolmospesän harhaheitolla, jolla Piri juoksi kotiin. Neljäs juoksu syntyi jälleen Keski-Petäjän mailasta. Koukkunäppi kakkosrajaan riitti, kun Kolehmainen kirmasi kotipesään.
Loimaa oli pelannut seitsemän vuoroa nollilla, mutta kahdeksannessa peli vihdoin aukesi.
Tommi Angerviston pussari oli määrämittainen, ja vaikka Lipon ulkokenttä suoritti mallikkaasti, ehti Tomi Lehtonen tuoda LP:n avausjuoksun.
Myös Akseli Åbergin kakkosrajanäppi oli suoraan pesäpallon oppikirjasta eikä Miro Märsylällä ollut hätää tuoda LP:n toinen kavennusjuoksu.
Iholle LP pääsi Ville Rämetin kolmospuolen kiskaisulla, jolla kolmosella odotellut Elmeri Iivonen tuuletti vieraiden kolmatta juoksua.
Kahden palon tilanteessa kiri jäi lopulta kesken, kun Lehtonen paloi hieman kyseenalaisesti kakkospesälle.
LP:n pelinjohtaja Joni Kalttonen tyytyi tilanteessa istahtamaan pettyneenä kentälle. Kovin kiihkeäsanaisesti ei kakkostuomarin ratkaisua voinut kritisoida, koska Kaltsi oli saanut keltaisen kortin jo jaksotauon alkajaisiksi. Silloin erimielisyyttä oli ajotilanteessa syöttötuomari Immo Rautiaisen ratkaisusta, jossa viimeinen syöttö vihellettiin oikeaksi, vaikka loimaalaisten mielestä se oli selkeästi matala. Joukkue jatkoi purnaamistaan tauon alkaessa eikä tuomaristolle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin antaa kortti pelinjohtajalle, joka ei saanut pidettyä pelaajiaan kurissa ja nuhteessa.
LP joutui tekemään pelaajistoonsa muutoksia lauantain Simo-pelin jälkeen. Sekä koppari Iiro Hämäläinen että ykkösvahti Jaakko Sormunen potivat alaraajavammoja eikä pelinjohto halunnut ottaa riskiä tässä vaiheessa kautta.
Niko Julin otti Sormusen paikan, ja kolmosvahdiksi istutettiin Ville Rämet. Kakkoskopparina debytoi Akseli Åberg, jonka paikan linjassa otti Ville Vierimaa.
Lukkarivaihto toteutettiin suunnitelman mukaisesti niin, että Iivosista Elmeri tuli lautasen ääreen ja Joona siirtyi jokeriksi.
Isoista vaihdoista huolimatta ulkopeli sujui edelleen mallikkaasti.
- Edelleen ulkopeliin voi olla erittäin tyytyväinen. Sen sijaan tuolle tilanteiden rakentelulle pitäisi löytää ratkaisu. Viime otteluissa olemme kaatuneet siihen, kun vaihtotilanteissa ei onnistuta. Liian usein ensimmäinen ratkaisuyritys on laiton. Sen jälkeen juoksijalla on sen verran happoa jaloissa, että normaali vaihtolyönti ei enää onnistuessakaan riitä, tuskaili pelinjohtaja Joni Kalttonen viikonlopun pelien jälkeen.
Lipon palkinnot menivät erinomaisesti lukkaroineelle Miika Keski-Petäjälle ja ensimmäisen jakson ratkaisseelle Harri Kolehmaiselle.
LP:n palkitut olivat numerolla kaksi tilanteita tehnyt Ville Rämet ja hienosti lukkaroinut ja etukentän näpeistä tuhojaan tehnyt Elmeri Iivonen.
Keskiviikkona kausi jatkuu kotiottelulla Vähänkyrön Viestiä vastaan. Vierasottelusta Vähässäkyrössä LP saalisti kolme pistettä, mutta silti Vähäkyrö on vain viiden pinnan päässä, joten kiihkeä ottelu tärkeistä pisteistä lienee jälleen tulossa.