HAAPAJÄRVI NIUKASTI PAREMPI
Haapajärven Pesä-Kiilojen ja Loimaan Palloilijoiden sunnuntainen kamppailu oli juuri niin tasaväkinen kuin sarjassa perättäisillä sijoilla olevien joukkueiden välillä voi odottaakin. Tarvittiin kolme kotiutuslyöntikisaa ennen kuin paremmuus saatiin selville. Haapajärvi vei ottelun lopulta lukemin 2-1 (4-2, 0-1, 0-0, 5-4).
LP:n joukkueeseen tuli jobinpostia heti ottelun alla, kun Niko Mäki loukkasi verryttelyssä jalkansa eikä pystynyt tulemaan mukaan kokoonpanoon. Vieraspelireissussa ei ollut mukana yhtään varapelaajaa, joten LP joutui antamaan sarjanousija Haapajärvelle tasoitusta yhden pelaajan verran. Akseli Åberg otti Nikon paikan kolmoskopparina, ja Kannuksessa jokerina pelannut Ville Vierimaa tuli polttolinjaan.
- Tappio harmittaa lujaa. Ilme oli hyvä, mutta jalka ei kulkenut tänään. Nikon loukkaantuminen pisti palettia hieman uusiksi, mutta kyllä silti voitto oli tästäkin pelistä otettavissa. Neljä pinnaa vierasreissusta on kuitenkin hyvä määrä, puntaroi Joni Kalttonen pelin jälkeen.
Oli tiedossa, että Haapajärven akilleenkantapää on ollut sisäpeli. Lyötyjen juoksujen määrässä Pesä-Kiilat pitää perää 3.6 juoksullaan per ottelu. LP painosti erityisesti Haapajärven kärkeä, ja vaikka ykkösenä pelannut Ilari Kauhanen meni kentälle sataprosenttisesti, pystyi LP:n liikkuva ulkopeli tukahduttamaan kotijoukkueen vaihtolyönnit niin, että Haapajärvi sai kotonaan vain 11 kolmostilannetta.
Kovin hyvin ei onnistunut LP:nkään vaihtolyöntipeli, mutta siinä tukkoisuudessa syy löytyi mailanvarresta eikä niinkään Haapajärven ulkopelistä. Lisäksi Elmo Peltosen lievä loukkaantuminen toisen jakson alussa pakotti perässä tulevat lyöjät luopumaan näppipelistä.
Loimaalaiset olivat avausjaksolla vielä neljännen vuoron aloittavalla tasatilanteessa 2-2, kun joukkueen ainoat jokerit Tommi Angervisto ja Nooa Hoikka saattelivat Elmeri Iivosen ja Aleksi Lahden kotiin.
Jakson ratkaisu löytyi viimeisen tasoittavalla, kun Miika Kanala onnistui lyönnissään täydellisesti ja löi pallon kakkosjatkeelta pöpelikköön. Mies kiersi kunnarin ja Mikke Tschesmenski toi tavallisen.
Toisella jaksolla LP näytti, miksi se on kovan ulkopelijoukkueen maineessa. Iivosen ja Toni Pomellin johdolla kotijoukkue riisuttiin täydellisesti aseista. Jaksovoittoon ja tasoituspisteeseen riitti Tommi Angerviston lyönti, jolla Åberg toi heti ensimmäisessä vuorossa juoksun.
LP pääsi myös henkisesti niskanpäälle, mutta vaikka superissa Haapajärvi pidettiin edelleen nollilla, eivät eväät riittäneet edes yhteen juoksuun.
Kotarissa Haapajärvi sai kaksi juoksua, mutta Pomell ja Iivonen tasoittivat tilanteen. Jatkettiin kolmella parilla, jossa Jari Hiltusen kotiutus jäi Haapajärven ainoaksi. Tässä tilanteessa olisi ollut hienoa, että LP olisi saanut hyödynnettyä esim. kotiin jääneen kotiuttajajokeri Tommi Malisen lyöntejä. Pomellin lyömä tasoitusjuoksu jäi ainoaksi, ja siirryttiin kolmanteen kotariin.
Siinä ottelu lopulta ratkesi, kun Angerviston kotiutus jäi LP:n ainoaksi ja Haapajärvi teki kaksi juoksua.
Palkintoraati muisti ansaitusti jälleen erinomaisesti sekä syöttötyöskentelyssään että vaihtolyönneissään onnistunutta Elmeri Iivosta sekä vahvalla pomppupelillään tilanteita luonutta Iiro Hämäläistä.
Elmeri palkittiin molemmissa viikonlopun peleissä ykköspystillä, ja nuori mies kertoi pelin kulkevan nyt helposti.
- Nuorten Itä-Länsi-pelistä sai hyvän buustin päälle. Itseluottamus nousi, ja nyt on mukava pelata sekä lautasen ääressä että mailanvarressakin. Haapajärvi oli tähän peliin muuttanut vaihtolyöntipeliään. Ei viety enää näpeillä, vaan kovat lyönnit olivat käytössä. Ne meidän ulkokenttämme napsi kuitenkin hyvin kiinni eikä kaverin nopeimpia pelaajia päästetty kovinkaan usein kolmoselle, kertoi Elmeri bussissa matkalla kotiin.
LP nousi neljällä pisteellään viiden pinnan päähän nelospaikasta. KPL pitää tätä sijaa tällä hetkellä, mutta sillä on kaksi ottelua enemmän pelattuna kuin LP:llä. Seuraava mahdollisuus kuroa eroa umpeen on keskiviikkona, kun LP matkustaa paikallispeliin Ikaalisten Tarmon kotikentälle. Siihen otteluun voisi viritellä myös omaa kannustusryhmää, sillä nykyisillä otteilla LP ansaitsisi myös kannattajien tukea peleihinsä.