KUOPIOSSA EI KULKENUT
Perjantai-iltana Kuopiossa nähtiin aluksi etäästi pesäpalloa muistuttavaa toimintaa. Toisella jaksolla sentään kotijoukkue Puijon Pesis muisti, että pesäpallo-ottelussa pitää voittaakseen lyödä juoksuja.
Ja niitä syntyikin sitten komeasti yhteensä 11 kappaletta. Vierasjoukkue LP pystyi koko ottelussa vain kolmeen kotiutukseen ja joutui lähtemään bussilleen tyhjin käsin. Kotijoukkue otti kolme pistettä jaksoin 1-0 ja 11-3.
Ensimmäinen jakso muistutti kovasti viime vuoden elokuussa käytyä joukkueiden välistä edellistä kohtaamista. Silloinkin juoksujen teko oli todella vaikeaa. Vajaa vuosi sitten ensimmäisellä jaksolla tehtiin kaksi juoksua, nyt vain yksi, ja sekin viimeisessä vuorossa harhaheitolla. LP:n ulkokenttä yritti polttaa kakkoselle syöksyvää pelaajaa, mutta heitto karkasikin kauas kentän laidan aidan taakse. Miro Kähkönen ehti kotiin ennen kuin pallo löydettiin.
Avausjaksolta riittää, kun mainitsee molempien joukkueiden lukkarien työskentelyn. Kuopion Heikki Rantanen aiheutti tolpillaan monia LP:n kannalta turhia paloja. Elmeri Iivonen puolestaan tylsytti Puijon vaihtolyönti- ja kotiutuspelaamisen totaalisesti.
Olisi ollut mielenkiintoista olla tauolla mukana joukkueiden pukukopeissa kuuntelemassa, mitä siellä puhuttiin.
Eroja taisi kopeissa olla, sillä Puijo tuli toiselle jaksolle aivan eri ilmeellä kuin avauspuolikkaalle. LP sen sijaan jatkoi siitä, mihin ensi jaksolla jäi.
Puijon lyöntipelin avasi jokeri Mikko Lukkari, jonka kakkospuolen puhkaisu toi kaksi juoksua. Sen jälkeen joukkue jatkoi juoksuiloitteluaan vastustamattomilla välilyönneillä ja linjaan oikealla tavalla lyödyillä ja kohdistetuilla maalyönneillä.
Ylivoiman kruunasi Lukkari, joka viimeisessä sisävuorossa ajolähdössä laittoi aluksi pallon maisemaan kolmospuolelta (kaksi juoksua). Jokeri oli jo menossa kohti ykköstä, mutta palasi takaisin. Lyöntejä oli vielä jäljellä, joten kuin leikitellen mies tempaisi vielä takaa läpi yhden juoksun arvoisesti.
LP tyrmättiin heti jakson alussa, ja juoksutili aukesi vasta 6-0-tilanteessa, kun Samu Kyhyräinen kotiutti Aleksi Lahden. Tommi Angervisto tuplasi juoksumäärän onnistuessaan saattelemaan Kyhyräisen kotipesään. Viimeisen vuoron tasoittavalla Nooa Hoikka iski loppuluvut 11-3.
- Kyllä tänään nähtiin, mikä merkitys on nopeilla jaloilla. Puijolla niitä riittää. Kotiutuksissa riitti huonommatkin osumat, kun kolmoselta tullaan tuota vauhtia, kehui pelinjohtaja Joni Kalttonen vastustajiaan.
- Meillä jälleen ekalla jaksolla outoja merkkivirheitä ja takapaloja. Vaikea on saada jatkuvuutta ja yllätyksellisyyttä sisäpeliin, kun tuollaisia tulee.
Palkinnot menivät vieraiden paidassa ensiesiintymisensä tehneellä Miro Märsylälle ja Aleksi Lahdelle. Waltteri Hämäläinen ja Misa Märsylä olivat palkintoraadin mielestä Kuopion parhaat.
Vieraspeleissä tuntuu olevan hankalaa saada pelin juonesta kiinni, mutta onneksi kotikentällä otteet ovat olleet toisenlaisia. Samaa voi toivoa ensi viikolle, kun keskiviikkona Loimaa kohtaa kotonaan yhden Ykköspesiksen ennakkosuosikeista, Alajärven Ankkurit.