TIISTAINA HAMINA HAASTAA LP:N
LP:n kausi jatkuu kotiottelulla perinteistä Haminan Palloilijoita vastaan. HP on sarjassa kuudentena kolme pistettä LP:tä edellä. Hamina on kohdattu tällä kaudella jo kerran. Silloin se oli tyly isäntä ja iski LP:n kentästä huimat 13 juoksua.
Haminan Palloilijat putosi viime kauden jälkeen Superista porrasta alemmaksi. Syksyn pettymyksen jälkeen seurajohto oli nopeasti liikkeellä pelaajasopimuksissaan ja pystyi pitämään pääosan viime kauden pelaajistostaan myös Ykköspesis-ryhmässään.
Yksi tärkeimmistä nimistä jatkosopimuksissa oli Henri Heikkilä. Miehen kärkilyöntien onnistumisprosentti on yhdeksän ottelun jälkeen käsittämätön 84,62. Kuukauden verran Heikkilä on ollut poissa kokoonpanosta, ja se on näkynyt heti Haminan pelinrakentelussa. Viidestä viime pelistä HP on napannut kaksi voittoa ja kolme tappiota.
Ykköskärjessä on Heikkilän puuttumisen vuoksi haettu toimivaa ryhmitystä usealla eri kombinaatiolla, mutta ratkaisua ei ainakaan vielä ole löydetty.
Yksi uusi palanen Haminan joukkueessa on kentillä palannut Toni Laakso, joka vielä viime kaudella pelasi Superissa Sotkamon pelipaidassa. Pienen alkukankeuden jälkeen Laakso on osoittanut olevansa todellinen vahvistus varsinkin Haminan kotiutuspeliin, joka on alkukaudella ollut liikaa jokeri Juha Leskisen varassa. Myös viime kauden loukkaantumisestaan toipunut Hyvinkään Tahkon kasvatti Joosua Rättö on näyttänyt vaarallisuuttaan mailan varressa.
LP on kahden ottelun voittoputkessa ja janoaa revanssia surkeasti menneelle vieraspelille Haminan Vallikentällä. Kotipeleissä ei vieraita ole päästetty juhlimaan juoksuilla. Loimaalla pelatuissa otteluissa vastustaja on saanut LP:n ulkokentästä keskimäärin kolme juoksua. Iso merkitys tässä on ollut viime viikonloppuna nuorten Itä-Lännessä kentän parhaana palkitulla lukkari Elmeri Iivosella, jonka työskentely lautasen ääressä on ollut erinomaista ottelusta toiseen.
Pystyykö LP ottamaan kolmannen voittonsa peräperään, vai löytääkö Hamina avaimet LP:n ulkopelin avaamiseen? Tämä selviää tiistaina klo 18.00.
Tervetuloa!
ti 12.7. n. klo 18.00
Miesten Ykköspesis LP – Haminan Palloilijat
Loimaan Pesäpallostadion
Otteluisäntä Loimaan alueen Osuuspankit
Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry. • Tietosuojaseloste • Palvelun toteutus: JPmedia