LP VS. IKAALISTEN TARMO VOL.2
LP palaa tutulle kotikentälleen ja saa tiistai-iltana vastaansa Ikaalisten Tarmon. Joukkueet kohtaavat sarjassa neljä kertaa. Ensimmäinen kohtaaminen oli kesäkuun puolivälissä, jolloin Tarmo haki Loimaalta kaksi pistettä kotiutuslyöntikisan päätteeksi.
Nyt on siis ensimmäinen tilaisuus maksella kalavelkoja korkojen kera.
Edellisen kohtaamisen jälkeen Tarmo on pelannut neljä peliä, joista voittoja on tullut yksi, kun Alavuden Peli-Veikot hävisi sinisellä laguunilla 2-0. Jyväskylän Lohelta irtosi yksi piste, ja tappiot Ikaalinen on kokenut Kannuksen Uralle ja Puijon Pesikselle.
LP:n tilastot edellisen kohtaamisen jälkeisistä peleistä näyttävät lähes identtisiltä: Neljä peliä, joista yksi kahden pisteen voitto Lohesta Ahvenanmaalla, yksi pinna KPL:n vieraana ja kaksi tappiota Kannuksen Uralle ja Alajärven Ankkureille.
Kuntopuntarit siis näyttävät samanlaisilta, ja kun kesäkuun kohtaaminenkin venyi kotiutuslyönneille saakka, lienee tiistaina odotettavissa jälleen tiukka otatus.
Molemmat joukkueet kaipaavat kipeästi lisäpisteitä. Loimaa on sarjassa kahdeksantena 14 pisteellä, ja Ikaalinen heti seuraavana 12 pisteessä.
Tarmo luottaa kotiutuksissa kolmikkoon Jukka Lankinen, Petja Leino ja Joni Aalto. Kenttäpesien väleillä maisema vaihtuu ripeimmin Mikko Paunalta, Severi Tikkakoskelta ja Onni Kaskelta. Tikkakoskea tuskin Loimaalla nähdään, koska Manse PP:n lainapelaajalla lienee samaan aikaan ottelu Kouvolaa vastaan Kaupin uudella pesisareenalla.
Kummankaan joukkueen otteluissa ei juoksuilla ole mässäilty. Tarmon peleissä on nähty keskimäärin 3,7 juoksua. LP:n vastaava luku on 4,5.
Jomalassa LP teki yhteensä 11 juoksua, joten pientä ketsuppipulloefektiä voisi toiveissa herätellä tapahtuvaksi myös tiistaina. Lohea vastaan lataus oli kunnossa. Kaaripeli oli aktiivista ja lyönneissä päämäärätietoisuutta. Sama pitäisi pystyä säilyttämään myös Tarmoa vastaan. Jos juhlapelin jälkeen pääsee tapahtumaan ns. ulospuhallus, voi Ikaalinen saada mukaansa helpot pisteet.
Tervetuloa kannustamaan omianne!
Miesten ykköspesis
Loimaan pesäpallostadion
ti 5.7. klo 18.00
LP – Ikaalisten Tarmo
Otteluisäntä Invenir Oy
Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry. • Tietosuojaseloste • Palvelun toteutus: JPmedia