Haaksirikko Haminassa

Loimaan Palloilijat pelasi perjantai-iltana Vallikentällä yhden vuoron ja sen jälkeen tyytyi katselemaan, kun Haminan kaimaseura myllytti selkeän 2-0-voiton. Jaksot 3-1 ja 10-0 eivät jätä selittelyille sijaa.

LP:n paras vuoro ajoittui heti ottelun alkuun. Kärki Akseli Åberg-Kaapo Kalmari-Iiro Hämäläinen loi hienoilla lyönneillä ajotilanteen. Nooa Hoikka ei vielä onnistunut, mutta numerolla 5 pelannut Tommi Angervisto väänsi painuvan lyönnin kakkosjatkeelle eikä Akselilla ollut kiirettä kotiin.

 

Myös ensimmäinen ulkovuoro alkoi lupaavasti. Joona Iivonen sai Haminan kärjen kuriin ja kaksi paloa taululle. Kotijoukkue oli pihdeissä, mutta vaarattoman näköisessä tilanteessa palautusheitto meni Joonan räpylän alta, ja kolmosella kotiutusta odottanut Nino Muuruvirta sai tuoda helpon tasoitusjuoksun.

 

Erik Lahti siirsi Haminan 2-1-johtoon pussinpohjalyönnillä.

 

Kolmannessa vuorossa oli jokeri Juha Toikan vuoro onnistua. Kupperi kolmoskopparin eteen, Joona Mäkelä kotiin ja tulostaululle jakson loppulukemat 3-1.

 

Toisella jaksolla Hamina katseli yhden vuoron ja painoi sen jälkeen pikkuhiljaa kaasun pohjaan.

 

Toisessa vuorossa hieman vielä kohdisteltiin, mutta siinä sivussa syntyi kaksi juoksua Toikan ja Jere Heikkilän lyöminä. Etenijätilastoon merkinnät saivat Henri Heikkilä ja Lauri Aitala.

 

Kolmannessa vuorossa sitten jysähti. Lyönnit alkoivat numerosta yksi ja päättyvät lähes kolmen lyöntikierroksen jälkeen numeroon seitsemän. Kaikki onnistui.

 

Harhaheitolla 3-0

Toikan näpy 4-0

Jere Heikkilän kakkospuolen puhkaisulla 1+1 6-0

Joona Mäkelä keskipomppu 7-0

Aitala kolmospuolelta läpi, Muuruvirta kakkoselta kotiin 8-0

 

Neljännessä vuorossa Hamina huitaisi vielä ”kotiin mennessään” parit juoksut ja uitti LP:n todella kölin alta.

 

Haminasta palkinnot olisi voinut antaa kenellä tahansa, mutta pyttykerho päätyi valitsemaan jokerit Jere ja Henri Heikkilän. Loimaalta palkinnot menivät aivan nappiin. Ykkösen sai lukkarina edes hieman kapuloita Haminan rattaisiin laittanut Joona Iivonen, ja kakkosen hienon mailapelin pelannut Kaapo Kalmari (6/7).

 

Siinä positiiviset asiat tästä pelistä.

 

Tällaisen esityksen ja tuloksen jälkeen on mielenkiintoista nähdä, kuinka joukkue käsittelee tappio-ottelun ja millä ilmeellä Haminaa vastaan lähdetään ylihuomenna sunnuntaina. Jotkut viisaat ovat sanoneet, että uusi ottelu jatkuu siitä tunnelmasta, johon edellinen päättyi. Toiset uskovat siihen, että muutos on mahdollinen. Kannattaa siis tulla sunnuntaina katsomaan, millä asenteella LP kentälle juoksee.

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet