Juhlavuosi pakettiin

Vuosi 2022 lähenee loppuaan ja on aika kääntää kalenterit kohti vuotta 2023. Sitä ennen on syytä paketoida paitsi kulunut vuosi, mutta myös mennyt pesiskesä, joka jää muistoihin kansallispelin juhlakautena.

Kansallispelimme pesäpallo juhlisti kunnioitettavaa satavuotista taivaltaan, jonka lisäksi, oli Loimaalla myös syytä juhlaan, kun loimaalainen pesäpallo täytti pyöreitä. Satavuotiasta pesäpalloa sekä 90-vuotista loimaalaisen pesiksen taivalta juhlistettiin Loimaan Palloilijoiden toimesta 2. päivä heinäkuuta, kun kansallispeli rantautui Ahvenanmaalle ensi kertaa ikinä. On syytä kiittää vielä vastustajia, Lahden Mailaveikkoja sekä Jyväskylän Lohea, jotka pakkasivat niin ikään kimpsut ja kampsut, kun yhdessä lähdimme pelaamaan historian ensimmäiset sarjaottelut Ahvenanmaalle. Pesis100 sekä LP90 -teemojen lisäksi oli sangen osuvaa, kun myös Ahvenanmaan itsehallinto täytti 100 vuotta.

 

Menneellä kaudella Loimaan Palloilijat liikuttivat tuttuun tyyliin niin lukuisia lapsia kuin aikuisiakin kansallispelin parissa. Vaikka voittaminen ei ole kaikki kaikessa, on syytä mainita LP:n junioreiden hieno menestyminen pelikentillä kuluneella kaudella. Jo alkukaudesta miteltiin alueleirit, joissa LP:n F-pojat kärsivät vain yhden tappion, E-pojat sekä D-tytöt nappasivat kilpasarjan pronssia ja D-pojat ylsivät pelisarjan 4. sijalle.

Hienosti esiintyivät valkovihreät Palloilijat myös valtakunnallisilla leireillä, josta kirkkaimpana kruununa E-poikien pelisarjan voitto Sotkamon tenavaleirillä.

 

Menestystä riitti myös aluesarjoissa ja Palloilijoiden edustusta nähtiin niin leirien kuin myös alueen Itä-Länsi -otteluissa. Tuttuun tyyliin myös ensimmäisiä askelia kansallispelin parissa otettiin, kun LP yhdessä Osuuspankin kanssa järjesti vuosittaisen pesiskoulun, jossa lähes 20 lasta tutustui lajiin.

 

Siinä missä pesisleirit ovat iso osa pesiskesää, niin ovat myös Itä-Länsi -ottelut. Eittämättä kesän suurimpia saavutuksia Palloilijoiden riveistä oli, kun Elmeri Iivonen pelasi poikien Itä-Lännessä. Eikä vain pelannut ja osallistunut, vaan Elmeri palkittiin ottelussa kentän parhaana. Nuoren lukkarilupauksen huikea pesiskesä huomioitiin sekä palkittiin, kun syksyllä LP:n kasvatti kirjoitti ensimmäisen Superpesis -sopimuksensa sarjanousijan, Alajärven Ankkureiden, kanssa.

 

Vaikka Iivonen pelasi yksilötasolla huikean kauden, ei Loimaan Palloilijoiden Ykköspesis -miehistön runkosarjan voi sanoa olleen yhtä ruusuilla tanssimista. Kaudella 2021 joukkue jäi pisteen päähän pudotuspeleistä, joka asetti isot odotukset juhlakaudelle. Odotukset eivät täyttyneet mutta kaudesta voinee todeta: loppu hyvin, kaikki hyvin. Kauden aikana peli ailahteli liikaa ja etenkin sisäpeli muodostui joukkueen murheenkryyniksi. Jännitystä riitti loppuun asti ja lopulta LP päätti kautensa ”kuivin jaloin”, kun joukkue vältti neljä viimeistä sijaa ja näin ollen putoamiskarsinnat.

 

Jännitystä riitti loppuun asti myös Palloilijoiden naisilla, kun joukkue selvitti tiensä toisena vuotena peräkkäin nousukarsintoihin. Runkosarjan voiton jälkeen lohkon pudotuspeleissä kaatuivat Helsingin Roihu sekä Lahden Mailaveikot. Nousukarsinnoissa viisi lohkovoittajaa mittelivät paremmuudesta ja paikasta Ykköspesikseen kaudeksi 2023. Viidestä joukkueesta kaksi parasta tulisi nousemaan ja LP:n kohtalo oli lopulta se tylyin, 3. sija. Pesiskesä päättyi pettymykseen mutta se saatiin kuitenkin päättää kotikentällä otteluun, jossa voittajalle oli tiedossa sarjanousu.

 

Seuran toimesta pesiskausi pistettiin pakettiin tuttuun tyyliin päätöstilaisuudella, jossa palkittiin kauden parhaat. Juniorijoukkueista huomioitiin vuoden sisä- ja ulkopelaaja sekä tsemppari. Edustusjoukkueista vuoden pelaajina palkittiin ansaitusti Oona Nuutila sekä Elmeri Iivonen. Maakuntasarjan joukkueista vuoden pelaajina palkittiin Sara Salminen sekä Jukka Grön ja seuran vuoden tyttö- ja poikatuomareina huomioitiin Saana Jaakkola ja Johannes Kulmala. Vuoden seura-aktiivina palkittiin Olli-Pekka Lehtisalo.

 

Kauden päätyttyä ei ”palkintosade” jäänyt vain seuran omiin palkintoihin, vaan LP oli myös hyvin edustettuna Varsinais-Suomen Pesiksen palkintogaalassa. Varsinais-Suomen vuoden miespelaajana palkittiin vähemmän yllättäen Elmeri Iivonen. Vuoden tuomarina palkittiin loimaalainen Jesse Mäkinen ja lisäksi Loimaan Palloilijat saivat ”Vuoden kunniateko” -palkinnon Ahvenanmaan ottelutapahtumasta sekä laadukkaista toteutuksista Ruutu -lähetysten sekä somesisällön osalta.

 

Kohti uutta kautta mennään jo kovasti ja treenisalit täyttyvät isommista ja pienemmistä Palloilijoista. Ei enää aikaakaan, kun taas aletaan iskeä piikkitossua toisen eteen ulkokentillä. Edessä on taas varmasti hieno pesiskesä, mutta kuten sanomattakin selvää on, se vaatii onnistuakseen lukuisia ihmisiä. Vuoden vaihtuessa, on siis aiheellista vielä kiittää heitä, jotka osaltaan ovat menneen kauden mahdollistaneet.

 

Loimaan Palloilijat kiittävät koko seuran väkeä kuluneesta vuodesta. Pelaajat, valmentajat, taustavoimat, talkoolaiset, katsojat.. Kaikki omalta osaltaan korvaamattomia. Kiitos myös yhteistyökumppanit sekä tukijat, jotka olette mahdollistamassa sitä, että Loimaalla voidaan perinteisesti pesistä pelata - aina pesiskoulusta huippupesikseen asti. Kiitos kaikille mainituille tahoille, että osaltanne olette edistämässä sitä, että satavuotias kansallispeli saviseudulla on ja voi hyvin.

 

Loimaan Palloilijat kiittää menneestä ja toivottaa oikein hyvää uutta vuotta!

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet