LP haki avausvoiton Haminasta

Ykköspesiksen ehdoton ennakkosuosikki Haminan Palloilijat joutui tyytymään yhteen pisteeseen hyvässä pelivireessä olevaa Loimaan Palloilijoita vastaan. LP hallitsi ensimmäistä jaksoa ja supervuoroa ja otti mukaansa kaksi pistettä lukemin 1-2 (0-3, 8-1, 0-1).

Molemmat joukkueet joutuivat tekemään isoja muutoksia kokoonpanoihinsa. Loimaalta puuttuivat sieppari Saku Kyhyräinen ja koppari Iiro Hämäläinen. Pelinjohtaja Joni Kalttonen joutui ottamaan kentälle vielä loukkaantumisistaan toipilaina olevat Joona Iivosen ja Kasper Leijonin. Haminalta taas puuttuivat armeijassa olevat Jere Heikkinen, Elias Lahti ja Elmo Peltonen sekä pitkäaikaispotilas Henri Heikkilä.

 

Loimaalaisten peli loksahti kohdalleen heti ottelun alussa. Paluun syöttölautasen ääreen tehnyt Iivonen otti heti ensimmäisessä vuorossa aluksi kärpäsen ykköseltä ja pian perään toisen palon ottamalla pallon paljaaseen käteen HP:n pelaajan näpistä ja tuhoamalla etenijän kakkoselle.

 

Myös muu ulkokenttä suoritti varmasti. Jaksovoittoon olisi riittänyt Nooa Hoikan ensimmäisen tasoittavalla lyömä juoksu, mutta varmemmaksi vakuudeksi LP teki vielä kolmannessa vuorossa kaksi juoksua, joista vastasivat Hoikka toistamiseen ja kopparina ulkopelissä pelannut Akseli Åberg. Molemmat sivalsivat juoksut terävillä saumalyönneillä.

 

Myös toinen jakso alkoi LP:n painostuksella, kun Tommi Angervisto onnistui kotiuttamaan Åbergin toisen vuoron alussa. Köysi Haminan pelaajien kaulalla tiukkeni, mutta lopulta kaksi lyöntiä riitti kotijoukkueelle jaksovoittoon. Aluksi Erik Lahti löysi kakkospuolelta pallolle tilaa kolmen juoksun arvoisesti. Kun vielä lyönneissään muuten haparoinut jokeri Joosua Rättö yllätti ajolähdössä LP:n takakentän kunnarin arvoisesti, oli jakso pelattu.

 

LP onnistui supervuorossa rakentamaan ajolähdön, josta Angervisto väänsi päivän toisen juoksunsa. Juoksun toi ottelussa kolme kertaa kotiin ehtinyt Perttu Kenttäaho. Kumuralyönnin jälkitilanteessa Hamina sai poltettua LP:n juoksijat sekä kakkoselle että kolmoselle ja pääsi näin yrittämään tasoitusjuoksua.

 

Joona Iivonen piti kuitenkin Haminan lyöjät pihdeissään, ja loimaalaisten riemu purkautui, kun Joosua Rätön viimeinen lyönti kahden palon tilanteessa leijaili takalaittomaksi.

 

LP:stä palkittiin hyvin vaihtanut ja ulkona hieman oudolla siepparin pelipaikalla ollut Mikko Pauna ja kaksi juoksua lyönyt Nooa Hoikka. Joona Iivosen palkitseminenkaan ei olisi ollut vääryys.

 

Pelinjohtaja Joni Kalttonen otti voiton tyynesti vastaan.

 

- Eilen treeneissä oli jo hyvä fiilinki ja se saatiin jatkumaan myös tänään ottelussa. Ulkopelikuviota hiottiin, ja käytiin joukkueen kanssa keskusteluja siitä, millaisella ulkopelimiehityksellä otteluun lähdetään. Joona otti syötöillään parhaan terän sekä Haminan kärjestä että jokereista. Tärkeää oli myös saada heti pelin alkuun onnistumisia sekä sisällä että ulkona.

 

LP:n kausi on alkanut lupaavasti. Simoa vastaan jouduttiin vielä tyytymään tappioon, mutta kaksi pistettä Vallikentältä yllätti varmaan kaikki. Ensi viikolla ennakolta kovien joukkueiden kohtaaminen saa jatkoa, kun viime vuonna Superista pudonnut Kankaanpään Maila tulee Loimaalle tiistaina.

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet