LP:n kiri jäi Simossa vajaaksi

Simon Kiri ja Loimaan Palloilijat pelasivat tiukan ottelun, jossa loimaalaisilla oli molemmilla jaksoilla paikkansa pisteisiin. Ensimmäisellä jaksolla Simo kiri tasoihin viimeisessä vuorossa, ja toisessa puolestaan LP:n nousu tyrehtyi neljännen vuoron tasoittavalla helppoihin paloihin. Kiri vei pelin 1-0 (2-2, 4-3).

Loimaan riveissä nähtiin ensimmäistä kertaa Kempeleen Kirin Superpesis-joukkueesta Loimaalle siirtynyt Santeri Holma. Nuori mies onnistui vihreäpaidoissa erinomaisesti lyömällä kaksi juoksua ja tuomalla yhden. Lisäksi kärkilyöntiprosentti oli komea 83 %.

 

- Eilen tosiaan näin uusia pelikavereita ensimmäistä kertaa hotellilla, ja tänään aamujäillä sitten koko joukkueen. Hyvin ottivat vastaan ja mukava oli päästä pelaamaan näitä tämmöisiä tiukkoja pelejä. Hieman vielä kestää totutella sekä uuteen joukkueeseen että muutenkin Ykköspesikseen. Nyt vielä kävi niin, että vastustajissa oli enemmän tuttuja kuin omassa joukkueessa, kertoi viime kaudella Joona Iivosen kanssa Kannuksessa pelannut Holma.

 

LP:n kärjellä oli Simossa vaikeuksia päästä kentälle. Usein hyökkäys alkoi vasta numerolla 5 pelanneesta Toni Pomellista. Ensimmäisellä jaksolla lyöntijärjestyksen loppupää tehtailikin molemmat juoksut. Nooa Hoikka aloitti kotiuttamalla Pomellin, ja Tommi Angervisto siirsi Aleksi Lahden kotipesän suojaan ja vei vieraat 1-2-johtoon.

 

Tuloillaan ollut avauspiste jäi kuitenkin ottamatta, kun pallo kimpoili LP:n polttolinjassa kohtalokkaasti, ja Vertti Veittikoski toi tasoituksen.

 

LP pystyi tekemään ottelussa yhteensä kolmetoista kolmostilannetta Kirin 17 vastaan. Toisella jaksolla näistä tilanteista LP pystyi tekemään kolme juoksua.

 

Kiri oli mennyt toisen jakson alussa 3-0-johtoon, kun LP ryhtyi takaa-ajoon. Holma aloitti kotiuttamalla kahdesti, aluksi Niko Julinin ja toisessa vuorossa Akseli Åbergin. Tasoitusjuoksu tuli samassa vuorossa, kun Simon polttolinjasta tullut tappoheitto ei tarttunut lukkari Juuso Nousiaisen räpylään. Kotiin ehti Holma.

 

Kolmannessa vuorossa Kiri meni jälleen johtoon. LP pääsi tasoittavallaan lähtemään kärjestä, mutta kahden ensimmäisen lyöjän jälkeen taululla oli kaksi paloa. Myös kolmas tuli nopeasti, kun etenijä ei ehtinyt palata ykköselle ennen kuin pallo oli ulkopelaajan räpylässä. Koppi ja kolmas palo.

 

Luu jäi käteen, vaikka joukkueiden otteet olivat hyvin tasaväkisiä. Kumpikin teki juoksunsa yksi kerrallaan eikä läpilyöntiuhkaa juuri ollut. Ainoa lähellä ollut tilanne oli Julinin lyönti kolmospesän takaa. Etupesät olivat tilanteessa täynnä, ja Nikon lyönti oli vain kymmenen senttiä leveä. Onnistuessaan se olisi tuonut kolme juoksua, ja kisa toisen jakson voitosta olisi saattanut saada uuden ilmeen.

 

LP:stä palkinnot ansaitsivat Santeri Holma ja Niko Julin. Kirin parhaat olivat hyvin kärjessä pelannut Vertti Veittikoski ja onnistuneita vaihtoja lyönyt Harri Kolehmainen.

 

Sunnuntaina LP jatkaa pohjoisen kierrostaan kohtaamalla Oulun Lipon Raksilassa. Samat joukkueet pelaavat heti ensi keskiviikkona Loimaalla.

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet