LP pestasi toiminnanjohtajan

Monille loimaalaisille pesiksestä tuttu kasvo, Jesse Jokinen, on Loimaan Palloilijat Junioripesiksen uusi toiminnanjohtaja. Jokisen pesti alkoi marraskuun puolivälissä, ja se kestää näillä näkymin ainakin vuoden. Määräaikaisuuden syynä on se, että Loimaan Palloilijat sai toiminnanjohtajan palkkaukseen palkkatukea, jota haetaan yleensä määräajaksi.

Jokinen on innoissaan uudesta työstään.

- Paljon on tullut loimaalaisessa pesiksessä oltua mukana, mutta enemmän tuolla kentän tasolla, naisten pelinjohtajana ja miesten joukkueen tiedottajana viime aikoina toiminut Jokinen kertoo.

 

- Nyt pääsee ottamaan enemmän myös koko seuran toimintoja luupin alle. Uusia kehittämisideoita on mielessä jo useita.

 

Palkkatukihakemuksessa toimenkuvaa täsmennettiin erityisesti markkinointiviestinnän suuntaan. Sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan onkin Jokisen ”leipälaji”. Jälki on ollut vakuuttavaa, ja esimerkiksi monet muut Ykköspesisseurat ovat kateellisina seuranneet LP:n someviestintää.

 

- Mikäli näkyvyyttä mitattaisiin sosiaalisen median luvuilla, voisimme tyytyä siihen, että olemme Varsinais-Suomen näkyvin pesäpalloseura. Tahtotila on kuitenkin kehittää myös tätä entisestään. Tällä hetkellä se on painottunut vahvasti edustusjoukkueisiin. Meillä on hieno junioritoiminta, joka ansaitsee päästä paremmin esille. Tämä on yksi isoista tavoitteista, jota ruvetaan työstämään.

 

Tämä kaikki sopii hyvin yhteen LP:n viime vuonna julkistetun strategian kanssa. Uutta suuntaa vahvistetaan Jokisen toimesta myös esim. kouluvierailujen kautta. Myös pesiskoulu, nappulapesiksen koordinointi ja koulupesistapahtuman järjestäminen kuuluvat uuden toiminnanjohtajan toimenkuvaan.

 

Työ on jo alkanut mm. kotisivujen saattamisella ajan tasalle sekä ensimmäisillä yhteydenotoilla kumppanimyynnissä ja yhteistyösopimuksissa.

 

Hienolta kuulostavan tittelin takaa löytyy kuitenkin toimintoja, jotka varmistavat, että jalat pysyvät maassa ja kädet savessa.

 

- Miesten ykkösjoukkueen pelipaidat pitäisi varmaan pestä seuraavaksi, toteaa Jokinen lopuksi.

 

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet