LP tekee paluun Ykköspesikseen

Loimaan Palloilijat nousi viime syksynä ikimuistoisella tavalla miesten Ykköspesikseen. Jyväskylän Lohea vastaan käyty nousukarsinta huipentui Aleksi Lehtimäen iskemään ratkaisujuoksuun. Tämä tiesi sitä, että kuuden vuoden tauon jälkeen Loimaalla nähdään jälleen Suomen toiseksi korkeimman sarjatason otteluja.

LP lähtee uuteen kauteen todella nuorella joukkueella. Joukkueen ikäpresidenttien Topi Tuuran ja IiroHämäläisen jälkeen seuraavaksi vanhimmat pelaajat ovat syntyneet 1990-luvun lopulla. Suurin osa pelaajistosta on kuitenkin parinkympin korvilla.

 

LP teki viime syksynä farmisopimuksen Hyvinkään Tahkon kanssa. Sen myötä muutama keltapaita vaihtaa värinsä vihreään. Myös Pöytyältä siirtyi pelaajia Loimaalle. Lisäksi myös muitakin uusia pelaajia hakee Loimaalta peliaikaa Ykköspesiksessä.

 

Lukkarin tontilla käydään tasavahvaa kisaa Loimaan Palloilijoiden omien kasvattien kesken. Pelinjohdolla on varmasti mietittävää siinä, kumpi Iivosen veljeksistä laitetaan ”lavalle” nostelemaan. Joonalla on parin kauden kokemus Ykköspesiksestä, mutta myös nuorempi veli Elmeri alkaa olla valmis koviin peleihin. Sen osoitti viime syyskesällä nähty kylmäpäisyys karsintapeleissä, joissa vastustajat yrittivät turhaan saada Kodea pois raiteiltaan.

 

Etukentälle LP heittää uusia pelaajia, kun Kaapo Kalmari ja Leevi Lehto saapuivat vahvistamaan joukkuetta. B-poikien Itä-Lännessä viime vuonna Lännen parhaana palkittu Kalmari on harjoituspeleissä pelannut ykkösvahtina ja sisäpelissä vaihtajana/etenijänä. Viime vuonna Kalmari voitti ylivoimaisesti sekä suomisarjan etelälohkon kärkilyöntitilaston että etenijätilaston.

 

Tampereelta tuleva Leevi Lehto on puolestaan hankkinut ykköspesiskokemusta jo viime kaudella MansePP:n riveissä. Riihimäen Pallonlyöjien kasvatti pelasi myös edelliskesänä Ykköspesistä, silloin Jokioisilla. Vaihtoehtona pelinjohtaja Tuomo Pekkala voi laittaa etukentälle vielä LP:n oman kasvatin Jero Talvisen.

 

Polttolinjalla on tunkua. Neljästä paikasta kisaavat ainakin Tommi Angervisto, Lauri Jokinen, Nooa Hoikka, Roope Koskelainen, Mikko Lehtisalo, Tomi Lehtonen ja Akseli Åberg.

 

Uusvanha nimi on Angervisto, joka yhden Kannus-vuoden jälkeen palasi vihreään pelipaitaan. Vihreä on myös miehen kasvattajaseuran, Lappajärven Veikkojen, peliasu. Tommi teki viime kaudella Kannuksessa kovaa jälkeä mailanvarressa. 20 ottelussa syntyi yhteensä 31 lyötyä juoksua, jolla irtosi Ykkössarjan lyöjätilaston sija 17.

 

Jokioisilta Loimaalle siirtyi Tomi Lehtonen, joka tuo joukkueeseen etenemis- ja vaihtolyöntivoimaa. Tomi pelaa myös A-poikien SM-sarjaa MansePP:n joukkueessa.

 

PunaMustista Ykköspesistä pelaamaan tuli Nooa Hoikka, joka on käynyt läpi Hyvinkään Tahkon juniorimyllyn. Heinäkuussa armeijan harmaisiin siirtyvä Hoikka oli viime vuonna etelälohkon kärkilyöntitilaston kolmonen. Harjoituspeleissä Nooa on väläytellyt vaarallisuuttaan myös kotiutustilanteissa.

 

Roope Koskelainen, 25, pelaa Kouvolan Pallonlyöjien Superpesis-joukkueessa, mutta tilanteen salliessa hän vahvistaa myös LP:tä. Tuulennopea etenijä tuo vaihtoehtoja myös etenijäjokerin tärkeään rooliin.

 

Takakentän kopparikvartetin muodostavat Aleksanteri Haukka, Iiro Hämäläinen, Niko Mäki ja Heikki Rasilainen. Hämäläistä ja Mäkeä kirittämään tulleet Haukka ja Rasilainen ovat pesisväelle tuttuja pelaajia. Aleksanteri Haukka on jo toisen polven LP:läisiä, koska myös hänen isänsä Rauno pelasi Loimaalla ykkössarjaa 1988. Kovakätinen koppari pelasi viime vuonna myös Hyvinkään Tahkon Superpesis-joukkueessa 21 ottelussa.

 

Heikki Rasilaisella on puolestaan monen vuoden kokemus Ykkössarjasta Pöytyän Urheilijoiden väreissä. Takuuvarma ulkopelaaja pitää huolen siitä, että takakenttä ei vuoda.

 

Myös viime vuonna Pöytyällä pelannut Jere Harjuvaara on käytettävissä sekä kopparina että linjapelaajana. Sisäpelissä vaihtajana ja kotiuttajana kunnostautunut Harjuvaara voitti edellisvuonna Hyvinkäällä A-poikien SM-kultaa.

 

Jokeripaidassa nähdään itseoikeutetusti juuri joukkueensa kapteeniksi valittu seuraikoni Topi Tuura. Muiden jokereiden osalta tilanne elää ulkopelipaikkojen ja valitun taktiikan mukaan.

 

Mielenkiintoinen kattaus kokenutta kalustoa ja tulevaisuuden tähtiä on siis tällä kaudella nähtävillä Loimaan uudella pesisnurmella. Ykkössarja on uusi kokemus monelle pelaajalle, ja jännitystä on varmasti aistittavissa. Koronakevät vaikeutti peleihin valmistautumista, ja joukkueen hitsautumisaika jäi melko lyhyeksi. Siksi olisi hienoa, jos loimaalaisyleisö ottaisi sekä uudet että vanhat pelaajat innolla vastaan ja kannustaisi heitä jo avauspelistä lähtien.

 

Nähdään kentällä!

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet