Palloilijoilta viime hetken täsmähankinta - Atte Hakala loppukaudeksi LP:n väreihin

Loimaan Palloilijoiden miesten suomensarjan joukkue on siirtorajan kynnyksellä vahvistanut rivejään, kun Atte Hakala, 29, liittyy loppukaudeksi joukkueeseen.

Erinomaisena ulkopelaajana tunnettu Hakala on ehtinyt urallaan yhtä jos toista - suomensarjan lisäksi kokemusta on poikien superpesiksestä, 134 ottelun verran miesten ykköspesiksestä ja kausilla 2015, 2016 sekä 2018 hän pelasi MansePP:n riveissä Superpesis -karsintoja yhteensä 14 ottelun verran.

 

Kuluvalla kaudella Ikaalisten Tarmon kasvatti ei ole pelannut. Kauden avausottelu tulee tapahtumaan Loimaalla ja samalla mies pukee ensi kertaa ylleen Palloilijoiden pelipuvun.

 

Palloilijoiden pelinjohtaja Tuomo Pekkala odottaa, että Hakalasta joukkue saa yhden johtavan ulkopelaajan lisää.

 

- Ehdottoman hyvä lisäys loppukaudeksi. On tärkeää, että meillä on riittävä määrä pelaajia. Hakala tuo joukkueeseen myös lisää kokemusta, Pekkala kertoo.

 

Pelaajan omia ajatuksia loppukauden pestistä pyritään saamaan heti, kun tuore vahvistus saadaan kameran eteen.

 

Palloilijat johtavat sarjaa, kun runkosarjaa on jäljellä neljän ottelun verran. Joukkue pelaa seuraavan kerran kotikentällä ensi sunnuntaina, kun vieraaksi saapuu Jokioisten Koetus.

 

Kuva: @riiviomaista

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia