PIIPAHDUS PUOLIMATKAN KROUVISSA

Miesten ykkössarja on Sotkamoa lukuun ottamatta ohittanut puolivälinsä, ja on aika tehdä katselmus menneeseen ja hieman myös tulevaisuuteen.

Sarjaan lähdettiin pelinjohtajien ennakkokaavailujen mukaan ajatuksella, että kärkeen olisi tarjolla lähinnä kaksi joukkuetta, Oulun Lippo ja Haminan Palloilijat. Haastajaryhmän muodostaisivat Puijon Pesis, Sotkamon Jymy Jaguars ja Alajärven Ankkurit. Sarjan tyvipäähän jäisivät Loimaa, Alavus, Kannus ja Simo.

 

Oulu on ollut vakuuttava ja pitänyt kärkipaikkaa jo pitkään. Sen rosteri on kestänyt muutaman pelaajan loukkaantumisetkin. Ykkössarjan vakuuttavin kotiuttaja on ollut Markus Hallasuo (1+28), joka on lyönyt kolmasosan oululaisten juoksuista.

 

Muilla nousijakandidaateilla on ollut enemmän käynnistysvaikeuksia. Alajärvi sai kauteensa lentävän lähdön, mutta sitten nuoren joukkueen kantti alkoi pettää ja ilme kentällä muuttui totisemmaksi. Joukkue kaipasi lisää kokemusta ja saikin houkuteltua konkari Tero Tuomelan mukaan Ykköspesikseen. Ilme kirkastui, mutta aika näyttää, oliko muutos pysyvä.

 

Puijon Pesiksen alkukausi ei ole sujunut odotusten mukaan. Peli on ollut nihkeää, ja varsinkin kotiutuspuolella kurjuutta on ollut tarjolla odotettua enemmän. Silti joukkueessa on potentiaalia ihan loppukahinoihin saakka.

 

Hamina teki muutoksia joukkueeseensa viime kauden jälkeen. Ulko- ja sisäpelin ongelmakohtiin haettiin täsmähankintoja, jotka varsinkin ulkopelin osalta ovat osoittaneet toimivuutensa. Silti tuntuu siltä, että joukkue on Puijoa haavoittumaisempi eikä kotiuttajien taso ole ainakaan vielä ollut riittävä sarjanousuun.

 

Sotkamon kakkosjoukkueen tilanne on mielenkiintoinen. Jymy Jaguarsin tavoitteena ei voi olla sarjanousu. Se ei liiton sääntöjen mukaan ole sallittua, koska Jymyllä on jo joukkue Superissa. Ykköspesiksestä haetaankin pääasiassa kovia pelejä ja kokemusta nuorille sotkamolaisille, jotka kärkkyvät läpimurtoaan ykkösmiehistöön. Kausi vedetään läpi keskittymällä yksittäisiin otteluihin eikä sarjatilanteeseen kiinnitetä huomiota. Kausi päättyy joka tapauksessa runkosarjaan.

 

Tyvipään joukkueista Alavuden Peli-Veikot on tähän mennessä ollut vahvin. Yksi syy menestykseen on ollut kotikenttä, ja toinen syy nousijajoukkueen tuntemattomuus. Alavuden kotikenttä, Monttu, on ollut hankala paikka monelle vierasjoukkueelle. Kotijoukkue tuntee tietysti kenttänsä metkut ja osaa pelata niiden mukaisesti. Ykköspesiskarsinnoissa Alavus voitti viime syksynä Haapajärven ja nousi Loimaan kanssa Ykköseen. Nousijajoukkueiden paikka iskeä on perinteisesti sarjan alussa. Kun vielä koronakevät puristi harjoituspelit minimiin, ei joukkueiden skouttaus ollut vahvimmillaan kauteen lähdettäessä. Alavudelle on yllätyspisteitä tipahdellut ehkä juuri näistä syistä.

 

Kannuksen Ura ja Simon Kiri olivat jo viime kaudella Ykkösen hännänhuippuja. Kannus putosi suoraan Suomensarjaan, mutta Simo yllätti karsinnoissa sarjassa paremmin sijoittuneen Ylivieskan ja säilytti paikkansa Ykköspesiksessä. Kun Pöytyä luopui sarjapaikastaan, sai Kannuskin pitää paikkansa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

 

Kummankaan joukkueen pelissä ei isoa muutosta ole kausien välillä havaittavissa. Kannus ottaa pisteen sieltä, toisen täältä ja on hurmoshenkisen kotiyleisönsä edessä vaarallisimmillaan. Simo tekee Kempeleen Kirin kanssa tiivistä yhteistyötä, jossa on sekä hyviä että huonoja puolia. Parhaimmillaan Kempeleen avut auttavat Simon peliä oleellisesti, mutta kääntöpuolella on se, että parhaat pelaajat nousevat välillä ykkösjoukkueen loukkaantumistilanteen mukaan välillä myös Superin rinkiin. Tämä aiheuttaa pelinjohdolle harmaita hiuksia, kun koskaan ei voi etukäteen varmasti tietää, kuka joukkueessa kulloinkin on käytettävissä. Simo elää kotikentästään. Viime kaudella joukkue voitti vain yhden vierasottelun. Sitä taustaa vasten ymmärtää hyvin joukkueen riemun, kun LP kaatui heinäkuun puolessavälissä kotikentällään 1-2. Se oli simolaisten toinen runkosarjan vierasvoitto Ykköspesis-historiansa aikana.

 

Loimaan Palloilijoiden kausi ollut kaksijakoinen. Alajärvi-peleissä ja Sotkamoa vastaan peli kulki mallikkaasti ja joukkue luotti itseensä. Muissa peleissä on joko jännitetty liikaa tai alistuttu helposti. Kotiavaus Puijoa vastaan meni jännityksen piikkiin. Uneliaimmat otteet joukkue esitti ennalta heikompia joukkueita Kannusta ja Simoa vastaan.

 

Tärkeintä tähän mennessä on ollut havaita se, että vielä ei yksikään vastaan tulleista joukkueista ole ollut ylivoimaisesti parempi. Kaikissa hävityissä otteluissa myös Loimaalla on ollut mahdollisuus ainakin jaksovoittoon. Ero on tullut niissä kuuluisissa ”pienissä asioissa”, jotka usein ratkaisevat tiukat ottelut.

 

Loimaa on pelaajistonsa osalta samassa tilanteessa kuin Simo. Molemmat tekevät seurayhteistyötä Superin joukkueiden kanssa. Tiivistahtinen Superpesis aiheuttaa herkästi loukkaantumisia. Silloin paikkaajia haetaan Ykköspesiksessä pelaavista nuorista pelaajista.

 

Haminassa laskettiin, että siellä koko kausi on vedetty läpi 13 pelaajalla, joista sama yhdeksikkö on ollut joka otteluissa räpylässä. Ainoastaan kolmatta jokeripaikkaa on tilanteen mukaan vaihdettu kahden pelaajan välillä.

 

Loimaalla Tuomo Pekkalalla on ollut peleissään tähän mennessä yhteensä 18 pelaajaa, joista vain kolme on ollut pelkkiä jokerilyöjiä. Muut 15 ovat pelanneet myös ulkokentällä. Kun tähän lisätään vielä harjoituspeleissä mukana olleet Aleksanteri Haukka ja Roope Koskelainen, on pelaajaliikenne ollut melkoista. Kaukana on se tilanne, joka on Haminassa. Joka pelissä on ulkokentällä tutut kaverit, joiden kanssa kuvioita on harjoiteltu pitkään.

 

Siksi onkin vähintään kummallista, että LP:n tavaramerkkinä on kuitenkin ollut pitävä ulkopeli. Pelaajien vaihtuvuus onkin aiheuttanut enemmän ongelmia sisäpelissä. Tavoite pelata kahdella kärjellä on hankaloitunut, kun joko kentälle menijöitä on puuttunut tai sitten vaihtajia ei ole ollut käytettävissä riittävästi.

 

Tilanne tullee jatkumaan sarjan loppuun saakka eikä sille voi mitään, joten asiaa ei kannata sen enempää murehtia. Sen sijaan nyt niillä pelaajilla, jotka paikan pelitusinassa saavat, on näytön paikka ensi kautta ajatellen. Jyviä aletaan erotella muutenkin akanoista, kun joukkueet ovat videonsa katsoneet ja sarjanousijankin pelaajien lyöntikartat on piirretty ja ulkopelin vahvuudet ja heikkoudet kartoitettu. Nyt katsotaan, ketkä pelaajista pystyvät edelleen säilyttämään sen kuuluisan ”oman tasonsa” tai jopa parantamaan sitä.

 

Kun sarjasta putoamista ei tällä kaudella tarvitse pelätä, antaa se monelle joukkueelle mahdollisuuden rohkeaan peliin myös sarjan jälkimmäisellä puoliskolla. Paineettomassa tilanteessa uskoisi pelaajienkin pystyvän parhaimpaansa. Kolikon kääntöpuolella on toisaalta se, että pelien näennäinen merkityksettömyys saattaa näkyä huonona motivaationa ja hällä väliä -asenteena. Elokuun lopulla voi eteen tulla pelejä, joissa kummallakaan joukkueista ei ole enää mahdollisuuksia jatkokarsintoihin. Silloin yrittäminen ei ehkä ole ihan tapissa.

 

Tällä hetkellä tilanne on toinen. Sarja on erittäin tasainen. Taulukossa viimeisenä olevalle Kannuksella on kahdeksan pistettä. Ero neljäntenä eli viimeisessä nousukarsintapaikassa kiinni olevaan Kuopioon, on kuusi pistettä. Loimaan ero pudotuspeleihin on viisi pistettä.

 

Loimaa on kärkiviisikon joukkueista kohdannut kahdesti Alajärven, Puijon ja Haminan. Oulu korkataan ensi lauantaina. Muut ottelut ovat kertaalleen voitettua Sotkamoa, ja sarjassa sijoilla kuusi, seitsemän ja yhdeksän olevia joukkueita, vastaan. Pelien jatkuminen on mahdollista myös runkosarjan jälkeen.

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia