Seuraikoni-Tuura jatkosopimukseen, Palloilijoilla kasassa 13 sopimuspelaajaa

Seuraikonin tittelin ja paikkansa pesäpalloilevan Loimaan sydämmissä pitkällä LP-urallaan vakinuttanut Topi Tuura, 30, nähdään tositoimissa myös tulevana kesänä, kun mies on solminut jatkosopimuksen.

Tuuran pelaaminen tulevana kesänä on ollut ison kysymysmerkin alla, kun talvikaudella kärsitty loukkaantuminen on pitänyt miestä sivussa harjoituksista. Kauden kynnyksellä mies on kuitenkin saatu kuntoon ja hän on palannut harjoitusvahvuuteen. Vaikeassa pelaajatilanteessa todellisen luottopelaajan ja vakiokasvon kuntoutuminen sekä jatkosopimus tuottaa ison helpottavan huokauksen.

 

Tuura on urallaan pelannut Loimaan lisäksi Jokioisilla sekä Pöytyällä. Otteluja on kertynyt 200, joista suomensarjaa 166 ottelua ja ykköspesistä 34 ottelun verran. Viime kaudella Tuura onnistui 16 ottelussa lyömään miestä kotiin 22 kertaa (1+21) ja kärkilyöntejä kertyi 51 kappaletta.

 

Pelaajatilanne joukkueessa on talven mittaan aiheuttanut harmaita hiuksia ja päänvaivaa mutta kevätauringon myötä on pikku hiljaa näkynyt valoa tunnelin päässä. Sebastian Jaakkolan, Joni Kalttosen sekä Topi Tuuran sopimusten myötä Palloilijoilla on 13 sopimuspelaajaa kasassa ja paniikin voi todeta olevan ohi.

 

Joukkueen valmentaja Jouni Korkiamäki kokee kuitenkin talven olleen onnistunut, sillä treeneissä on menty lujaa, vaikkakin vähän pienemmällä porukalla.

 

– Talvikausi on sujunut hyvin pienellä tehokkaalla porukalla. Viimeiset viisi viikkoa ennen sarjakauden alkua keskitytään enemmän ulkopeliin, kunhan päästään stadionin olosuhteisiin harjoittelemaan. Tarkoitus on myös pelata pari harjoitusottelua ennen sarjakauden alkua, ”Korkki” kertoo.

 

Miesten suomensarjajoukkue aloittaa sarjakautensa äitienpäivänaattona, lauantaina 12.5., kun kotikentälle vastaan saapuu yksi sarjan ennakkosuosikeista, Helsingin Puna-Mustat.

 

LOIMAAN PALLOILIJAT 2018

Hämäläinen Iiro

Jaakkola Sebastian

Jokinen Lauri

Kalttonen Joni

Kaskiluoto Antti

Lehtimäki Aleksi

Lehtisalo Mikko

Mäki Niko

Nokso-Koivisto Markus

Ruuskanen Taneli

Talvinen Jero

Tuura Topi

Ylitalo Oskari

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet