Tästä se alkaa!

Loimaan Palloilijoiden ykköspesiskausi 2021 on valmis käynnistymään. Joukkue starttaa kesään vierasottelulla Alajärven Ankkureita vastaan. Kitrolla peli alkaa torstaina 3.6. klo 18.00. Kotikenttä korkataan sitten ensi viikolla, kun keskiviikkona 9.6. vastaan asettuu sarjanousija Ikaalisten Tarmo.

Ykköspesikseen, kuten muihinkin urheilusarjoihin, lähdetään kuitenkin epävarmassa tilanteessa. Koronaviruksen leviämistahti saattaa aiheuttaa pelien siirtoja. Paikalliset aluehallintoviranomaiset linjaavat, kuinka paljon katsojia otteluihin voidaan ottaa ja millä järjestelyillä. Siksi tänä kesänä pesisfanin on seurattava seurojen tiedotteita entistäkin tarkemmin.

 

LP sijoittui viime kauden päätteeksi sijalle seitsemän. Kausi oli sarjanousijalle tyypillinen. Parissa ensimmäisessä ottelussa oli valtavasti jännitystä eikä peli ottanut auetakseen. Vasta tuplapelit Alajärveä vastaan rentouttivat joukkueen. Mukaan mahtui makeita voittoja mm. Sotkamoa vastaan legendaarisella Hiukan stadionilla ja nyhtöpisteet sarjan kovimmilta joukkueilta Oululta ja Haminalta kotiareenalla.

 

Kaiken kaikkiaan kausi antoi uskoa siihen, että Loimaalla pelataan oikeassa sarjassa. Jokaista joukkuetta vastaan pystyttiin pelaamaan voitosta. Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta, ja niiden siivittämänä tähän kauteen on huomattavasti helpompi lähteä.

 

Tälle kaudelle Ykköspesiksen sarjajärjestelmä muuttui niin, että neljä parasta joukkuetta pääsee pelaamaan noususta Superpesikseen. Lisäksi Ykköspesiksestä putoaa yhden välivuoden jälkeen joukkueita. Runkosarjan kaksi heikointa lähtee hakemaan vauhtia sarjaporrasta alempaa. Runkosarjan jälkeen sijoilla 5-10 olevat joukkueet päättävät kautensa siihen.

 

Sarjasta ennakoidaan kahtiajakoista. Kolme joukkuetta on veikkauksissa nostettu ennakkosuosikeiksi. Oulun Lippo, Puijon Pesis ja Alajärven Ankkurit ovat olleet harjoituskauden peleissään vahvoja, ja ovat myös pelaajahankinnoissaan osoittaneet haluavansa kokeilla tosissaan riittävätkö rahkeet jopa Superpesis-tasolle.

 

Ns. haastajaryhmä onkin sitten erittäin laaja. Korona sekoitti sekä talven hallipelejä ja kevään harjoituspelejä. Osittain tästä syystä joukkueiden vertaileminen on erittäin hankalaa. Tuntuukin siltä, että em. kärkikolmikkoa lukuun ottamatta kaikilla muilla joukkueilla on mahdollisuudet sekä ylempiin pudotuspeleihin että myös sarjasta putoamiseen.

 

Joukkueiden tasoerojen hahmottamista haittaa myös se, että muutamilta Superin seuroilta saattaa kauden alkaessa jäädä hyviäkin pelimiehiä ilman peliaikaa ja heitä saatetaan nähdä vielä ns. täsmävahvistuksina Ykköspesis-joukkueissa.

 

Loimaalla kauteen lähdetään siis haastajina. Joukkueen viime kauden vahvuus, tiivis ulkopeli, näyttäisi olevan myös tällä kaudella kunnossa.

 

Ulkopelin sielu on lukkarin tontin itselleen paaluttanut Joona Iivonen. Hän kisaa tosissaan Ykköspesiksen parhaan lukkarin tittelistä. Taustatukena on velipoika Elmeri, joka tällä kaudella lukkaroi kuitenkin pääasiassa Hyvinkäällä.

 

Etukentälle on tarjolla loimaalaiskaksikko, comebackin tehnyt Jaakko Sormunen ja Jero Talvinen. Myös Hyvinkään avut, jo viime kaudelta tutut, Kaapo Kalmari ja Elmo Peltonen ovat valmiina sekä siepparin että ykkösvahdin tonteille.

 

Linjassa on sekä tuttuja kasvoja että uusia pelimiehiä. Kakkospuolen muurina toimivat Jokioisten Koetuksen kasvatit Tomi Lehtonen ja Akseli Åberg. Kolmospuolelle vaihtoehtoina ovat Kannuksesta tullut Miro Märsylä, Hyvinkään nuoret, lupaavat Villet Vierimaa ja Rämet sekä viime kaudella Loimaalla pelanneet Nooa Hoikka, Niko Julin ja Heikki Rasilainen.

 

Myös koppariosastolla on kova kilpailutilanne. Viime kaudella varmasti kakkoskopparin tonttinsa hoitanut Niko Mäki, jo monta kautta Loimaalla pelannut Iiro Hämäläinen, Pöytyän kasvatti ”Huoju” Rasilainen ja kovakätinen Luka Raesmaa Hyvinkäältä luovat pelinjohtaja Joni Kalttoselle ns. positiivisen ongelman peluutukseen.

 

Sisäpelissä LP pystyy tarvittaessa rakentamaan kaksi kärkeä, joita kotiuttamassa on kova jokerikaksikko. Viime kauden Ykköspesiksen lyöjätilaston viides Tommi Angervisto ja viime kaudella Tampereella Superissa juoksuja iskenyt paluumuuttaja Tommi Malinen.

 

Mielenkiintoinen pesiskesä on siis luvassa, kun vielä naistenkin joukkue haluaa näyttää, että nousu Ykköseen ei ole utopiaa.

 

Toivottavasti pesisväki pääsee ottamaan ilon irti siitä, että tapahtumia saataisiin jälleen pitkän tauon jälkeen järjestää myös isolle yleisölle. LP kaipaa tuekseen ns. 13. pelaajaa, joka otteluissa luo tunnelmaa ja kannustaa omiaan. Joukkue on valmis peleissä näyttämään tunteet. Tuuletukset ja pienet sanaharkatkin kuuluvat pesikseen. Ainakin pesistuomarilegenda Matti Lähteenmäen mukaan parasta pesistä on ottelu, jossa sekä pelaajat että yleisö osallistuvat kiihkeästi kamppailuun.

 

Ensi viikosta lähtien siihen on jälleen mahdollisuus.

 

Nähdään kentällä!

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet