Tyttöjen Superpesistä Loimaalla kolmen vuoden tauon jälkeen

Ensi kesänä nähdään kolmen vuoden tauon jälkeen Loimaan pesäpallostadionilla B-tyttöjen SM-sarjaa, kun Loimaan, Pöytyän sekä Mynämäen B-ikäiset tytöt juoksevat samaan kiilaan.

Nuori, energinen ja lahjakas joukkue koostuu 19 pelurista, joista kahdeksan on Loimaalta, seitsemän Pöytyältä sekä neljä Mynämäeltä.

 

Joukkue kokoontui ensimmäisen kerran juuri ennen vuodenvaihdetta – Lauantaipäivä vietettiin Turussa palaverin ja tutustumisen merkeissä, ja päätettiin Impivaaran hallissa harjoitusotteluun. Ensimmäinen yhteinen ottelu päättyi tappioon Janakkalan Janalle mutta tulostakin tärkeämpänä ottelu antoi osviittaa, missä mennään. Kehityskohteiden lisäksi ottelu näytti myös paljon positiivisia asioita tulevaisuuden ja alkavan kauden kannalta.

 

Kuluvan vuoden puolella joukkue on ehtinyt tammikuussa viettää leiripäivää, helmikuussa leiriviikonloppua sekä maaliskuussa myös kokoontua leiripäivän merkeissä. Seuraavaksi edessä onkin paluu pelikentille, kun joukkue osallistuu pääsiäissunnuntaina 1.4. Lahdessa järjestettävään turnaukseen. Turnauksen lisäksi ennen kauden alkua joukkue matkaa Helsinkiin huhtikuun lopussa järjestettävälle alueleirille.

 

Joukkueen pelaajarinki koostuu hienosti erityyppisistä pelaajista ja joukkueessa onkin hyvä, terve kilpailutilanne pelipaikoista.

– Fiilis talvikaudesta on tosi luottavainen. Kaikki ovat tosi motivoituneita ja halukkaita taistelemaan pelipaikoista täysillä.

 

– Tulevan kauden osalta odotan, että pelaamme hyviä pelejä. Meillä on tosi lahjakkaita ja taitavia yksilöitä, kun vielä pelataan hyvin yhteen, niin voimme yllättää tosi positiivisesti! Odotan, että pelataan hyvin ja pidetään kuitenkin hauskaa, yksi joukkueen lukkareista Minja Majasuo kommentoi.

 

Sen lisäksi, että joukkueessa on paljon toisilleen tuttuja samoista joukkueista, on myös osa enemmän tai vähemmän pelanneet toisiaan vastaan eri sarjatasoilla - ja niin myös tulevana kesänä.

 

– Fiilis joukkueesta on hyvä. Vaikka meitä pelaajia kolmesta eri joukkueesta onkin, on kaikki enemmän tai vähemmän pelannut aikaisemmin samassa joukkueessa tai vastakkain. Kaikki on tullut toisilleen tutuiksi ja joukkuehenki on hyvä.

 

– Eniten tutustumista on ollut uuteen pelinjohtoon, mutta talvikaudella pidettyjen palaverien ja treenien myötä myös pelinjohtoon on päässyt tutustumaan, Pöytyän Urheilijoiden Terhi Värri sanoo.

 

– Talvikausi meni nopeasti ohi ja nyt odotellaan, että päästään ulos treenaamaan ja pelaamaan. Odotukset tulevasta kaudesta on melko korkealla - joukkueessa on paljon lahjakkaita pelaajia ja uskon, että kesän peleistä tulee tiukkoja, Värri jatkaa.

 

Varsinainen kausi alkaa kotikentällä sunnuntaina 6.5. Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan. Loimaan B-tyttöjen kanssa samassa lohkossa on Seinäjoen lisäksi Pori, Jyväskylä, Hämeenkyrö, Kankaanpää sekä kaksi joukkuetta Rauman Ferasta.

 

Helppo työmaa alkulohko ei missään nimessä Loimaan B-tytöille ole - eilen päätökseen tullut B-tyttöjen Halli-SM turnaus päättyi juurikin Rauman Feran voittoon, kun finaalissa kaatui toinen Satakunnan ylpeys, Porin Pesäkarhut. Edeltävien lisäksi loimaalaisten lohkosta Jyväskylän Kirittäret nähtiin mitallipeleissä mutta sijoitus jäi hävityn pronssipelin takia neljänneksi.

 

B-tytöt Loimaan Palloilijat 2018:

Aavila Tii

Ahlqvist Jenny

Helin Neea

Huhtamo Johanna

Kaunisto Moona

Kovanen Iida

Lastama Iida

Lehtilä Sara

Lehtonen Anni

Lehtonen Johanna

Majasuo Minja

Pauna Elisa

Peiponen Oona

Pellonperä Sylvi

Rasilainen Aino

Salminen Kia

Vainio Eveliina

Valkeapää Venla

Värri Terhi

 

Pelinjohto Jesse Jokinen

Valmennus Jussi-Pekka Niittymäki

 

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet